Suomalaisten työnantajien ohella lähtökohtaisesti myös ulkomainen työnantaja on velvollinen järjestämään Suomessa työskenteleville työntekijöilleen työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläketurvan. Poikkeuksena tästä pääsäännöstä ovat EU-/ETA-maista, Sveitsistä sekä sosiaaliturvasopimusmaista Suomeen tulevat ns. lähetetyt työntekijät, jotka säilyvät yleensä vakuutettuina kotivaltionsa sosiaaliturvan piirissä tilapäisen Suomessa työskentelynsä ajan. EU-valtioita sitovan EY:n sosiaaliturva-asetuksen lisäksi tällä hetkellä Suomella on kahdenvälinen sosiaaliturvasopimus Chilen, Israelin, Kanadan, Quebecin ja Yhdysvaltojen kanssa. Lisäksi Australian kanssa solmittu kahdenvälinen sosiaaliturvasopimus tuli voimaan 1.7.2009.
Muista valtioista (ns. ei-sosiaaliturvasopimusmaista) Suomeen saapuvat työntekijät on lähtökohtaisesti vakuutettava Suomessa TyEL:n mukaisesti. Tähän pääsääntöön on kuitenkin säädetty poikkeus, joka koskee 1.1.2009 tai sen jälkeen alkaneita tilapäisiä työkomennuksia. Tätä aikaisemmin alkaneisiin työkomennuksiin sovelletaan aikaisemmin voimassa olleita TyEL:n säännöksiä.
Uuden TyEL 4 §:n mukaan TyEL-vakuuttamisvelvoite ei 1.1.2009 alkaen koske työntekijää, jonka ulkomainen työnantaja lähettää Suomeen työhön enintään kaksi vuotta kestävälle työkomennukselle. Edellytyksenä vakuuttamisvelvollisuudesta vapautumiselle on se, että työntekijä ei ole kuulunut Suomen sosiaaliturvalainsäädännön alaisuuteen välittömästi ennen Suomessa työskentelyn alkamista eikä Suomen lainsäädäntö tule sovellettavaksi EY:n sosiaaliturva-asetuksen tai sosiaaliturvasopimuksen määräysten perusteella.
Mikäli ulkomainen työnantaja lähettää työntekijän Suomeen yli kahden vuoden työkomennukselle, TyEL 149 §:n mukaan Eläketurvakeskus voi erillisestä hakemuksesta vapauttaa ulkomaisen työnantajan velvollisuudesta järjestää suomalainen eläketurva lähetetylle työntekijälle. Vapautus hakemuksen perusteella voidaan myöntää vastaavasti myös siinä tilanteessa, jos työskentely lähetettynä työntekijänä jatkuu ennalta-arvaamattomista syistä yli kaksi vuotta. Edellytyksenä vapauttamiselle on molemmissa tapauksissa se, että työnantaja on järjestänyt lähettämälleen työntekijälle Suomessa tehtävän työn ajalta eläketurvan tämän kotivaltiossa ja työnantajalla on esittää tästä selvitys. Vapautus myönnetään enintään viideksi vuodeksi Suomessa työskentelyn alkamisesta.
Työkomennuksiin, jotka ovat alkaneet ennen 1.1.2009, sovelletaan tätä aikaisemmin voimassa olleita TyEL:n säännöksiä. Tällöin Eläketurvakeskus voi vapauttaa ulkomaisen työnantajan vakuuttamisvelvollisuudesta, mikäli työntekijälle on järjestetty kohtuullinen eläketurva muussa maassa Suomessa työskentelyn aikana ja muutkin vapauttamiselle asetetut edellytykset täyttyvät. Vapautus on haettava jokaista komennuslaista koskien erikseen.
On huomattava, että TyEL 4 §:ssä ja 149 §:ssä säädetty vapautus vakuuttamisvelvollisuudesta koskee ainoastaan TyEL:n mukaisen eläketurvan järjestämistä. Näin ollen muiden lakisääteisten sosiaaliturvamaksujen (tapaturma-, työttömyys- ja ryhmähenkivakuutus) maksuvelvollisuus määräytyy erikseen.