Ph.D., Economics, Ray A. Grimes on nimitetty PricewaterhouseCoopers Oy:n siirtohinnoittelutiimin johtajaksi. Hän aloitti tehtävässä 18. toukokuuta. Suomeen amerikkalainen Ray muutti Irlannista, jossa hän toimi vuodesta 2007 asti Irlannin PwC:n siirtohinnoitteluryhmän johtajana.
Raylla on yhteensä yli 30 vuoden kokemus taloudellisten analyysien tekemisestä ja siirtohinnoittelusta useilta eri toimialoilta.
PwC:lle Grimes tuli Washington DC:n siirtohinnoittelutiimin johtajaksi vuonna 1994. Vuonna 1999 hän siirtyi muutamaksi vuodeksi KPMG:lle, jolloin hän työskenteli muun muassa kaksi vuotta Tokion KPMG:n siirtohinnoittelutiimissä Japanissa. Palattuaan jälleen PwC:lle vuoden 2005 alussa Grimes ryhtyi johtamaan siirtohinnoittelutiimiä Tysons Cornerissa Virginiassa.
- Uskon, että Rayn pitkällä kokemuksella ja erinomaisella taustalla saamme hyvässä kasvussa olevat siirtohinnoittelupalvelut entistä vahvempaan kasvuun ja voimme palvella asiakkaitamme yhä kokonaisvaltaisemmin, sanoo verokonsultoinnin johtaja Klaus Keravuori.
Antero Joutsi jatkaa siirtohinnoitteluryhmän asiakasvastuullisena johtajana.