Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa (26.2.2010, KHO 2010:12) on katsottu pääomasijoitustoimintaa harjoittaneelle yhtiölle realisoituneet purkutappiot verotuksessa vähennyskelpoisiksi. Ratkaisu eroaa KHO:n kesällä 2009 antamasta ratkaisusta, jossa purkutappiota ei hyväksytty vähennyskelpoiseksi pääomarahaston pääosin omistamalle holdingyhtiölle.
KHO:n uusimmassa tapauksessa kotimaisten tytäryhtiöiden purkamisesta aiheutuva purkutappio katsottiin pääomasijoitustoimintaa harjoittavan emoyhtiön verotuksessa vähennyskelpoiseksi menoksi. A Oy:n osakkeista omisti pääosan pääomasijoitusrahastot. A Oy oli perustettu useissa maissa olevien yhtiöiden muodostaman liiketoiminnan hankintaa varten ja se omisti mm. useita suomalaisia ja yhden ruotsalaisen yhtiön osakkeet. A Oy ei harjoittanut itse operatiivista liiketoimintaa, mutta se oli osallistunut konsernin laajentamiseen rahoittamalla konsernin ulkopuolisella rahoituksella uusien operatiivisten yhtiöiden hankkimista konserniin. A Oy tuotti tiettyjä hallinnointipalveluita muille konserniyhtiölle ja sillä oli neljä työntekijää. Liikevaihtoa yhtiölle oli muodostunut vuonna 2007 noin 400 000 euroa ja vuonna 2008 noin 700 000 euroa.
Korkein hallinto-oikeus vahvisti ratkaisussaan A Oy:n aiemmin asiassa saaneen Keskusverolautakunnan päätöksen (KVL 7/2009), jonka mukaisesti kotimaisten tytäryhtiöiden purkautumisesta aiheutuva tappio oli A Oy:n verotuksessa vähennyskelpoinen.
KHO on antanut aiemmin vuonna 2009 päätöksen (KHO 2009:64), jossa pääomasijoitusrahaston pääosin omistamalle holdingyhtiölle aiheutunut purkutappio ei ollut vähennyskelpoinen. Vuoden 2009 päätöksen tosiseikat eroavat nyt annetusta päätöksestä etenkin siinä, että kyseissä tapauksessa holdingyhtiössä ei ollut lainkaan omaa henkilöstä eikä muuta toimintaa ja hankittu yhtiö oli tarkoitus purkaa heti yrityskaupan jälkeen.
Nämä edellä mainitut kaksi toisistaan poikkeavaa ratkaisua jättävät tilaa tulkinnalle. Tietyissä tilanteissa purkutappion edullinen verokäsittely voi olla mahdollinen tuoreimman tapauksen pohjalta. Purkutappion käsittely on kuitenkin arvioitava aina tapauskohtaisesti.