Euroopan komissio hyväksyi 6.12.2012 arvonlisäveron tulevaisuutta käsittelevän tiedonannon, jossa kuvataan ensisijaiset toimet, joita tarvitaan entistä yksinkertaisemman, vahvemman ja tehokkaamman alv-järjestelmän luomiseksi EU:ssa. Tiedonanto perustuu yrityksiltä, veroviranomaisilta, tutkijoilta ja yksityishenkilöiltä saatuihin vastauksiin komission arvonlisäverojärjestelmän tulevaisuutta käsittelevään vihreään kirjaan, jäsenvaltioiden kanssa käytyihin keskusteluihin sekä komission tekemään alv-järjestelmän taloudelliseen arviointiin.
Komission mukaan uudella alv-järjestelmällä pyritään seuraaviin kolmeen keskeiseen tavoitteeseen:
1. Alv-järjestelmästä on tehtävä yrityksille yksinkertaisempi
Tavoitteena vähentää yritysten hallinnollista rasitusta sekä lisätä maan rajojen yli tapahtuvaa kauppaa. Keinoja, joita komissio esittää tavoitteeseen pääsemiseksi, ovat
2. Alv-järjestelmää on tehostettava
Tehokas arvonlisäverojärjestelmä tukee jäsenvaltioiden talouden vakauttamista ja kestävää talouskasvua sekä vähentää osaltaan myös yritysten hallinnollista rasitusta. Tähän tavoitteeseen pyritään pääsemään
3) Vahvempi alv-järjestelmä
Alv-petoksista ja maksamatta jääneistä alv-maksuista johtuvat jäsenvaltioiden tulonmenetykset saadaan loppumaan. Tulonmenetykset ovat arviolta noin 12 % alv:n kannettavasta kokonaismäärästä. Keinoja, joilla petoksia ja tulonmenetyksiä vastaa pyritään taistelemaan:
Jos sinulla on kysyttävää komission tiedonantoon ja ehdotettuihin toimenpiteisiin liittyen, ota yhteyttä!