Arvonlisäveron vähennysoikeuksiin odotettavissa muutoksia
EY-tuomioistuimessa on käsiteltävänä ennakkoratkaisuasia (yhdistetyt asiat, C-538/08 X-Holding BV ja C-33/09 Oracle Nederland BV), johon julkisasiamies on antanut hiljattain ratkaisuehdotuksensa. Jos tuomioistuin ratkaisee asiat ehdotuksen mukaisesti, arvonlisäveron vähennysrajoituksiin on tulossa muutoksia. Useissa maissa arvonlisäveron vähennysoikeutta on nimittäin kansallisessa lainsäädännössä rajoitettu liikaa.
Nk. standstill-periaatteen mukaisesti EU-maassa voi vielä toistaiseksi olla voimassa sellaisia vähennyskelpoisuuden rajoituksia, joita on sovellettu jäsenvaltion liittyessä Euroopan Unioniin. Vähennysrajoitukset tulisi ehdotuksen mukaan olla kansallisessa lainsäädännössä määritetty koskemaan tiettyjä tavaroita tai palveluita ainakin niiden luonteen perusteella. Vähennysoikeuden ulkopuolelle voitaisiin ehdotuksen mukaan jättää kansallisessa lainsäädännössä esimerkiksi yksityisen kuljetuksen tarjoaminen elinkeinonharjoittajan henkilöstölle.
Suomen osalta EY-tuomioistuimen tuleva ratkaisu saattaa harkittavaksi esimerkiksi edustusmenojen vähennysrajoituksen laajuuden. Vähennysoikeus tullee harkittavaksi uudelleen myös tilanteissa, jossa tavara ja palvelu ovat käyttötarkoituksensa perusteella osittain vähennyskelpoisessa käytössä. Arvonlisäverolain 114 §:n sisältyy tulkinnanvaraisia kohtia lisäksi kiinteistöihin ja henkilöautoihin liittyen. Vastaavia tulkinnanvaraisuuksia on myös muiden maiden kansallisessa lainsäädännössä. Kun vähennysrajoitukset ovat EU-oikeuden vastaisia ratkaisujen valossa, yritysten voi olla mahdollista anoa palautuksia liikaa evätyistä arvonlisäveroista.