Uuden sääntelyn tulva on merkittävin riski vakuutusalalla

Lehdistötiedote 6.6.2011

- Vakuutusalan riskitutkimus* kartoittaa vakuuttajien suurimpia huolenaiheita seuraavien 2-3 vuoden aikana

Suurin vakuutustoiminnan riski on huomattava määrä uusia säännöksiä ja määräyksiä, joita asetetaan samanaikaisesti sekä kansainvälisellä että paikallisella tasolla, kertoo uusi vakuutusalan riskejä kartoittava tutkimus.

 PwC:n ja Centre for the Study of Financial Informationin (CSFI) uusimmassa vakuutusalan riskitutkimuksessa todetaan, että uudet vakavaraisuutta ja markkinakäyttäytymistä koskevat määräykset saattavat tulla alalle kalliiksi ja niiden noudattamisesta saattaa aiheutua lisähaasteita alan toimijoille. Tiukentuneen sääntelyn seurauksena yritysjohdon fokus saattaa kohdistua liiaksi muuhun kuin taloudellisesti tuottavaan toimintaan alan ollessa muutenkin kuormitettuna muun muassa finanssikriisin ja odottamattomien luonnonkatastrofien jäljiltä.

Sääntelyriskit nimettiin suurimmaksi huolenaiheeksi kaikilla suurilla markkina-alueilla. EU:n Solvenssi II -direktiivi miellettiin merkittävimmäksi yksittäiseksi huolenaiheeksi. Lisäksi tutkimuksessa nousivat esille uudet kansainväliset raportointistandardit, Ison-Britannian vähittäismyyntijakeluverkostoa koskeva selvitys sekä muut verotus- ja sääntelyaloitteet.


Uhkatekijänä pääoman riittävyys

Muita tutkimuksesta ilmeneviä merkittäviä huolenaiheita ja uhkatekijöitä olivat pääoman riittävyys suhteessa kasvaviin sääntelyvaatimuksiin sekä maailmantalouden ja finanssimarkkinoiden epävarma tilanne. Nämä yhdessä aiheuttavat lisäpaineita matalien korkojen ja kiihtyvän rajat ylittävän kilpailun puristuksessa olevalle alalle.

Vahva nousija tämän vuoden 26 riskitekijän listalla oli luonnonkatastrofit Uuden-Seelannin ja Japanin suuronnettomuuksien vuoksi. Myös poliittiset riskit nousivat listalla huomattavasti, mikä on seurausta arabimaailman tapahtumista ja kasvavasta huolesta euromaiden maksukykyä kohtaan. Uusi listallenousija oli pula osaajista, mikä tunnistettiin riskitekijäksi kaikilla mantereilla.

Toisaalta tutkimuksessa todettiin, että monet riskitekijät eivät ole enää yhtä ajankohtaisia kuin aiemmin, esimerkkinä monimutkaisten sijoitustuotteiden käyttö, mikä aiheutti myös vakuutusyhtiöille vakavia vaikeuksia finanssikriisin aikana. Myös alan kyvyn hallita riskejä nähtiin parantuneen.

Parin viime vuoden aikana koetuista lukuisista tulvista, pommituksista ja öljyvahingoista huolimatta ympäristönmuutokset, terrorismi ja saastuminen eivät enää esiintyneet kovin korkealla riskilistalla. Nämä miellettiin lähtökohtaisesti hallittaviksi vastuuriskeiksi ja sääntelyuudistuksia vähäpätöisemmiksi uhkatekijöiksi vakuutustoiminnalle.

Suomen vakuutustoimialaa koskettavat pitkälti samat riskitekijät, jotka kansainvälisessäkin tutkimuksessa oli nostettu merkittävimmiksi riskitekijöiksi: sääntely ja siitä seuraava vakavaraisuus, pääoman riittävyys. Suomessa toimii suhteellisen paljon verrattain pieniä (henki)vakuutusyhtiöitä, joille lisääntyvät vakavaraisuussäännökset aiheuttavat suhteellisesti merkittävämpiä kustannustehokkuuspaineita ja siten haasteita erityisesti sijoitustoiminnan osaamiselle.

Yksi suomalaisen vakuutusmarkkinan erityispiirre on työeläkelainsäädännön aiheuttamat merkittävät muutospaineet, jotka kohdistuvat niin järjestelmiin, prosesseihin kuin organisaatioiden toimintamalleihin. Paineet ovat osin lisääntyneen regulaation ja osin väestön ikääntymisen seurausta.    

- Vakuutusalaan kohdistuu uusia paineita monesta eri suunnasta, ja tarvitaan taitavaa, uusia asioita vanhojen rinnalla huomioivaa johtamista, jotta niistä selvitään. Epäselvää on, auttaako uusi sääntely asiassa vai ei, sanoo PwC:n asiantuntija Tuomas Kotilainen.

- Vakuuttajien huomio on kiinnittynyt siihen, kuinka he selviävät kohtaamastaan yhä lisääntyvästä sääntelystä. Tässä on vaara, että parhaat osaajat eivät pysty keskittymään toiminnan kasvumahdollisuuksiin alusta lähtien. Vakuuttajien on kilpailuedun saavuttamiseksi siirryttävä raportointikäytäntöjen muuttamisesta asiakas- ja tuotevalikoivuuden huomioivaan toimintamalliin, jotka jo itsessään sisältävät muuttuvan riskiprofiilin hallinnan. Näin on käymässä esimerkiksi pankkitoiminnassa. Kaikkea tätä varjostavat entistä kalliimmat (luonnon)katastrofit, matalat korot ja epävarmana pysyvä maailmantalous, Kotilainen jatkaa.

Vakuutusalan riskien sijoitus 2011 (Vuoden 2009 sijoitus suluissa)

1                    Sääntely (5)
2                    Pääoma (3)
3                    Makrotalouden trendit (4)
4                    Sijoitustoiminta (1)
5                    Luonnonkatastrofit (22)
6                    Osaaminen (-)
7                    Pitkäaikaiset rasitteet (10)
8                    Hyvä hallintotapa (17)
9                    Jakelukanavat (16)
10                  Korot (11)
11                   Poliittiset riskit (18)
12                  Vakuutusmatemaattiset riskit (9)
13                  Hallinnointikustannukset (14)
14                  Johtamisen laatu (13)
15                  Riskienhallinta (6)
16                  Maine (15)
17                  Tukitoiminnot (24)
18                  Vähittäismyyntikäytännöt (25)
19                  Monimutkaiset sijoitustuotteet (8)
20                  Ilmastonmuutos (28)
21                  Jälleenvakuutus (20)
22                  Petos (23)
23                  Terrorismi (26)
24                  Tuotekehittely (29)
25                  Saastuminen (34)
26                  Yrityskauppojen hallinta (31)
 

Lataa koko tutkimusraportti tästä. (pdf 0,6 mb)

Lisätietoja
Tuomas Kotilainen, 040 541 7667, tuomas.kotilainen(at)fi.pwc.com

* Vakuutusalan riskitutkimus toteutettiin maalis-huhtikuussa 2011, ja se perustuu 40 eri maasta olevien 490 vastaajan näkemyksiin merkittävimmistä riskeistä seuraavien 2-3 vuoden sisällä. Vastaajien joukossa oli myös suomalaisia vakuutusalan toimijoita. Vastaajat edustivat seuraavia tahoja: henkivakuutus: 29 %, vahinkovakuutus: 29 %, yhdistelmävakuutus: 11 %, jälleenvakuutus: 6 %, meklarit: 6 % ja tarkkailijat: 19 %. Aikaisemmat vakuutusalan riskitutkimukset tehtiin vuosina 2008 ja 2009.

PwC
PwC tarjoaa liikkeenjohdon konsultointia, tilintarkastusta sekä yritysjärjestelyihin, verotukseen ja varmennukseen liittyviä palveluja 154 maassa. Apunasi on maailmanlaajuisesti 161 000 ja Suomessa yli 720 alansa vankkaa ammattilaista – on yrityksesi sitten kasvuyhtiö, perheyritys, pörssilistattu tai julkissektorin toimija. PwC viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.

CSFI
CSFI (Centre for the Study of Financial Information, Taloudellisen tiedon tutkimuskeskus) on ei-kaupallinen, vuonna 1993 perustettu tutkimuskeskus, joka kartoittaa finanssisektorin haasteita ja mahdollisuuksia.