Toronto, San Francisco, Tukholma ja Sydney nousivat viiden parhaan talouspääkaupungin joukkoon

Tuore tutkimus osoittaa, että tulevaisuuden finanssi- ja liikemaailman tärkeimmät keskukset saattavat löytyä muualta kuin moni luulisi.

Lehdistötiedote 12.5.2011

Tiedot perustuvat PwC:n ja The Partnership for New York Cityn toteuttamaan tutkimukseen Cities of Opportunity, joka on lajissaan neljäs.

Maailman muuttuessa yhä virtuaalimmaksi ja mobiilimmaksi suosiota kasvattavat keskukset, joissa yhdistyvät sekä vakaa talous että hyvä elämänlaatu. Perinteisten talousmahtien pääkaupungit joutuvat antamaan suosiossa sijansa kaupungeille, joiden vakaa talous tarjoaa taloudellista suojaa huonompina aikoina ja joissa hyvät puitteet mielekkäälle elämälle houkuttelevat asukkaikseen tulevaisuuden parhaat osaajat.

New York johtaa tämän vuoden vertailua, jossa punnitaan yhteensä 26 kaupungin paremmuutta kymmenen avaintekijän kautta. Vertailuun kelpuutetaan kaupungit, joiden katsotaan edustavan maailman finanssi- liike- ja kulttuurimaailman kermaa. Aivan New Yorkin vanaveteen vertailussa sijoittui neljä muuta huippukaupunkia: Toronto, San Francisco, Tukholma ja Sydney, jotka kaikki tunnetaan pikemminkin tarjoamastaan hyvästä elämänlaadusta ja vakaasta taloudestaan kuin maailmantalouden keskuksina.

Toronto pärjäsi kisassa laajalla rintamalla päästen kymmenen avaintekijän vertailussa peräti seitsemällä indikaattorilla viiden parhaan joukkoon.  San Francisco oli mukana kisassa ensimmäistä kertaa ja pääsi heti neljän parhaan joukkoon kuudella avaintekijällä kymmenestä. Tukholma oli puolestaan kolmen parhaan joukossa viidessä eri kategoriassa ja näistä kolmessa se ylsi ykkössijalle asti. Myös Sydney pärjäsi erittäin hyvin. Kaupunki nousi vertailussa tänä vuonna kaksi sijaa ja sijoittui maailman kolmen parhaan kaupungin joukkoon kahdella eri mittarilla.


Muutoksia maailmantalouden dynaamiikassa

Vaikka New Yorkin rinnalle sijoittuneet neljä muuta kaupunkia eivät pärjää kokovertailussa tai taloudellisen painoarvonsa puolesta raportin voittajalle tai muille talouskeskuksille kuten Lontoo, Pariisi tai Tokio, heijastaa niiden hyvä menestys muutosta, joka on parhaillaan käynnissä maailmantalouden dynamiikassa. Modernit kaupungit ovat vähemmän riippuvaisia maantieteellisestä sijainnistaan ja ne kilpailevat uusilla avuilla. Suosiota nostattavat kokonaisvaltaisesti hyvää elämänlaatua ja mahdollisuuksia tarjoavat kaupungit, jotka houkuttelevat niin yrityksiä kuin huippuammattilaisia, jotka haluavat luoda tulevaisuutta ennakkoluulottomin ajatuksin ja uusin silmin.

Lontoo, Pariisi ja Tokio menettivät tänä vuonna aiempien vuosien vertailusijojaan. Lontoo on edelleen pelkällä talousmahdin mittarilla maailman ykkönen, mutta koko kisassa kaupunki jäi sijalle kuusi. Pariisi jäi sijalle kahdeksan, vaikka sai kisan kärkisijan liikenteessä ja infrastruktuurissa. Tokio on edelleen arvostettu talousvallankäyttäjänä ja asukkaita houkuttelevana kaupunkina, mutta koko kisassa se jäi sijalle 14.

Vertailussa käytetyt kymmenen avainmittaria ja kunkin tekijän kohdalla parhaiten menestyneet kolme kaupunkia ovat:

  • Henkinen pääoma ja innovaatiot: Tukholma, Toronto ja New York/San Francisco (jaettu kolmas sija)
  • Teknologinen valmius: New York, Soul, Tukholma
  • Liikenne ja infrastruktuuri: Pariisi, Chicago, New York
  • Demografiikka ja elettävyys: Tukholma, Sydney, Toronto
  • Taloudellinen valta: Lontoo, Pariisi, New York
  • Hinta: Houston, Los Angeles, Chicago
  • Laadukkaan elämän puitteet: New York, Pariisi, Lontoo
  • Terveys, turvallisuus ja suoja ei-toivotuilta uhilta: Tukholma, Toronto, Chicago
  • Liiketoiminnan helppous: Hong Kong, Singapore, New York
  • Kestävä kehitys: Berliini, Sydney, Tukholma

Lataa koko tutkimusraportti (pdf 2,6 mb)

Cities of Opportunity -raportti on ladattavissa englanninkielisenä osoitteesta: www.pwc.com/cities. Samasta osoitteesta löytyy myös interaktiivinen työkalu, jolla käyttäjät voivat luoda omia vertailujaan 26 kaupungin kesken 66 eri avaintekijän avulla, sekä talouskaupunkivertailuun liittyviä videoita ja podcasteja.     


The Partnership for New York City
The Partnership for New York Cityn (www.pfnyc.org) missiona on innostaa kaupungin yritysmaailma yhteiseksi rintamaksi edistämään New Yorkin asemaa maailman talous- finanssi- ja innovaatiokeskuksena. Hallinnoimansa rahaston kautta tukijoukko lahjoittaa suoraan varoja projekteille, jotka luovat työpaikkoja, elvyttävät huonossa taloudellisessa tilanteessa olevia yhteisöjä ja edistävät uusien yritysten perustamista. New Yorkin kaupungin tukiyhdistyksen jäsenyritykset työllistävät yhteensä yli 7 miljoonaa amerikkalaista ja keräävät Yhdysvaltojen BKT-pottiin yli 740 miljardia dollaria vuodessa.

 

PwC tarjoaa sinulle liikkeenjohdon konsultointia, tilintarkastusta sekä yritysjärjestelyihin, verotukseen ja varmennukseen liittyviä palveluja 154 maassa. Apunasi on maailmanlaajuisesti 161 000 ja Suomessa yli 700 alansa vankkaa ammattilaista – on yrityksesi sitten kasvuyhtiö, perheyritys, pörssilistattu tai julkissektorin toimija. PwC viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.