PricewaterhouseCoopers lyhentää markkinointinimensä PwC:ksi. Taustalla on brändimuutos, jolla tilintarkastus-, veropalvelu- ja konsultointiyhtiö tiivistää verkostoaan tuottaakseen asiakkailleen yhä enemmän arvoa.
Käytännössä PwC-lyhennettä on käytetty ”PricewaterhouseCoopers”-nimen rinnalla sekä organisaation sisä- että ulkopuolella siitä lähtien, kun yritys perustettiin vuonna 1998. Juridisesti 151 maassa toimivan yhtiön toimipisteet säilyttävät PricewaterhouseCoopers-nimen.
Markkinointinimen rinnalla muuttuu yrityksen logo, jonka punasävyiset ja läpikuultavat kerrokset viestivät PwC:n osaamisesta, kokemuksesta ja näkemyksistä.
- Uuden brändimme taustalla on pyrkimys yhtenäistää maailmanlaajuisen ketjumme toimintatapaa. Tapaa, jolla me luomme suhteita asiakkaisiimme ja tuotamme heille arvoa, toimitusjohtaja Jan Holmberg kertoo.
- Tavoitteenamme on, että asiakkaiden on helppo tehdä kanssamme töitä. Nimimuutos ytimekkääksi PwC:ksi kuvastaa myös tätä tavoitetta.
Holmbergin mukaan muutos päätettiin toteuttaa nyt, koska PwC on viimeisen kymmenen vuoden ajan kasvanut ja kehittynyt jatkuvasti.
- Uusi brändi kuvastaa entistä paremmin toimintatapojamme ja toimintaamme eri markkinoilla, Holmberg sanoo.
Uudistus tehdään vaiheittain. Uusi ilme näkyy ensimmäisenä PwC:n uusituilla verkkosivustoilla ja muussa viestinnässä loppuvuoden aikana.
Ketjumme, PricewaterhouseCoopers, tarjoaa sinulle neuvontapalveluja, verokonsultointia ja tilintarkastusta 151 maassa. Apunasi on yli 163 000 alansa vankkaa ammattilaista (www.pwc.com). PwC on lyhennys, joka viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -ketjuun. Se tarkoittaa kaikkien jäsenyritystemme yhdessä muodostamaa ketjua, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.