Yritysten tulee varoa pohjustamasta lahjakkaiden työntekijöiden joukkopakoa, joka saattaa olla edessä taloustilanteen parantuessa ja työmarkkinoiden piristyessä. Näin todetaan PricewaterhouseCoopersin (PwC) Managing Tomorrow’s People -tutkimuksessa.
Tutkimuksessa tarkastellaan työhön liittyviä tavoitteita ja odotuksia, joita 5 000:llä eri puolilla maailmaa asuvalla ammattilaisella on seuraavan kymmenen vuoden ajalle. Tutkimuksesta selvisi, että vaikka suurin osa (44 %) ihmisistä haluaa urallaan enemmän vastuuta ja sopivan palkan, useampi kuin joka kolmas (36 %) nimeää nyt palkan sijasta päätavoitteekseen entistä paremman työn ja vapaa-ajan tasapainon.
Johtaja Kai Ekholm uskoo kahden taantumavuoden muuttaneen niiden aikana työssä olleiden ihmisten asenteita.
- Yritykset ovat siirtymässä eloonjäämistaistelusta kasvun valmisteluun, mutta ne ovat tietoisia siitä, että uusien työntekijöiden palkkaaminen voi tuoda mukanaan uusia riskejä samalla, kun odotettavissa on lisää suhdannevaihteluita. Niinpä vanhoja työntekijöitä pyydetään tekemään enemmän vähemmällä. Tutkimuksemme mukaan ihmiset työskentelevät paineen alla, sillä huomattava osa vastaajista toivoo tulevaisuudeltaan parempaa työn ja vapaa-ajan suhdetta ja kolmasosa työskentelisi mieluummin itsenäisenä yrittäjänä.
- Työnantajat, jotka painostavat työntekijöitään tekemään enemmän töitä mutta eivät kuitenkaan seuraa ja arvioi sen vaikutuksia, tekevät itselleen hallaa. Motivaatio ja lojaalius murenevat, mikä johtaa kaikkein lahjakkaimpien työntekijöiden joukkopakoon, kun kestävämmällä pohjalla oleva talouskasvu alkaa, toteaa partneri Risto Löf.
Tutkimuksen mukaan ihmiset arvostavat palkan jälkeen selvästi eniten (39 %) joustavia työjärjestelyjä ja seuraavaksi eniten bonuksia, yrityksen maksamaa akateemisen tason koulutusta sekä pitkälle jalostettua verkostoitumista ja sosiaalista toimintaa.
Mielenkiintoisia alueellisia eroja kuitenkin löytyy. Joustavien työjärjestelyjen kaipuu on suurinta Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Latinalaisessa Amerikassa työntekijät haluavat oppia ja kehittyä selvästi enemmän kuin muualla. Verkostoitumisen ja sosiaalisen toiminnan halu taas on merkittävästi voimakkaampaa uusilla markkinoilla eli Afrikassa, Lähi-idässä, Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella. Vain 9 % koko maailmanlaajuisesta vastaajaryhmästä piti hyvää eläkettä itselleen tärkeimpänä asiana.
Kuvitellessaan tulevaa uraansa ihmiset näkevät itsensä pikemminkin virtuaalisessa työympäristössä, johon ihmiset kirjautuvat eri paikoista, kuin suurkaupungin keskustassa sijaitsevassa toimintokeskuksessa. Hieman yllättäen 16–25-vuotiaat muodostavat ainoan ikäryhmän, jossa suurin osa näkee tulevaisuutensa kaupungin keskustassa sijaitsevassa toimistorakennuksessa.
Vastaajilla oli selkeä mielikuva ihanteellisesta työnantajasta. Lähes puolet haluaisi työskennellä yrityksessä, jonka arvot vastaavat heidän omiaan. Tasan kolmasosa piti itseään ihanteellisena työnantajanaan tulevaisuudessa, ja loput 20 % haluavat työskennellä eliittiyrityksessä, johon pääsevät töihin vain parhaat. Vastaajista 41 % piti tärkeänä organisaation brändiin nivoutuvaa sosiaalista omaatuntoa ja ”vihreää” vastuuntuntoa.
Lisätietoja tutkimuksesta:
Managing Tomorrow’s People: Where will you be in 2020? -tutkimus toteutettiin alkuvuodesta 2010, ja se perustuu yhteensä 5 746 vastaukseen 113 maasta.
Lataa koko tutkimusraportti (pdf)
Tutkimussarjan aiemmat julkaisut löytyvät globaaleilta sivuiltamme.
PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja ja verokonsultointia tilintarkastusta. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 163 000 henkilöä 151 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.