PricewaterhouseCoopers Oy (PwC) on avannut toimiston Maarianhaminaan. - Meille on tärkeää palvella asiakkaita paikallisesti, ja haluamme panostaa Ahvenanmaan maakuntaan entistä enemmän, toimitusjohtaja Jan Holmberg sanoo. Yhtiö palvelee asiakkaitaan Suomessa nyt 16 paikkakunnalla.
PwC:lla on Ahvenanmaalla pitkäaikaisia asiakassuhteita, joita on tähän mennessä hoidettu Helsingin ja Turun toimistoista käsin.
Maarianhaminassa työskentelee aluksi päätoimisesti KHT Fanny Johansson, jolla on tukenaan PwC Suomen yli 700 asiantuntijasta nimetty noin kymmenen hengen tiimi. Tavoitteena on kasvattaa toimiston henkilöstömäärää. Maarianhaminan toimistosta vastaa partneri Martin Grandell. Toimiston avaamisessa ja toiminnan kehittämisessä on vahvasti mukana myös PwC Suomen Territory Senior Partner Johan Kronberg.
Fanny Johansson on työskennellyt PwC:n palveluksessa vuodesta 1998 sekä Helsingissä että Lontoossa. Hän on suorittanut KHT-tutkinnon vuonna 2003. Johanssonilla on kokemusta tilintarkastustehtävistä niin pienistä perheyhtiöistä, pörssiyhtiöistä kuin kansainvälisistä suurkonserneistakin. Hänen asiakkaitaan ovat olleet muun muassa Veho, Metso, TeliaSonera, Electrolux ja KappAhl.
Johanssonin osaaminen kattaa sekä kotimaiset että kansainväliset tilinpäätösperiaatteet. Hänen tehtäviinsä ovat kuuluneet esimerkiksi yrityksen perustamiseen liittyvät tehtävät, lakisääteinen tilintarkastus, sisäisen valvonnan tarkastus ja raportointi sekä yritysjärjestelyt ja -kaupat.
- Odotan innolla pääseväni tekemään yhteistyötä Ahvenanmaan elinkeinoelämän kanssa ja hyödyntämään kontaktiverkkoani Suomessa, Ruotsissa ja muualla Euroopassa. Voimme tarjota kattavia tilintarkastus- ja neuvontapalveluja, jotka PwC haluaa tuoda ahvenanmaalaisasiakkaiden saataville entistä helpommin, Fanny Johansson toteaa.
PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 163 000 henkilöä 151 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.