Vuoden 2009 alusta voimaan tullut Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodi ei ole vielä ratkaisevasti parantanut sijoittajien saamaa informaatiota. Moni yhtiö tyytyy liian yleispätevään tekstiin. Haasteita tuottavat muun muassa internetsivujen ajantasaisuus sekä palkitsemisen ja riskienhallinnan läpinäkyvyys raportoinnissa.
Hyviä esimerkkejä kuitenkin löytyy: Boardman Oy:n, Hallitusammattilaiset ry:n, PricewaterhouseCoopers Oy:n ja Roschier Asianajotoimisto Oy:n nyt ensimmäistä kertaa järjestämässä kilpailussa parhaina Corporate Governance -raportoijina palkittiin Metso Oyj, Cramo Oyj ja Marimekko Oyj. Kilpailun tulokset julkistettiin tänään pidetyssä Boardmanin tilaisuudessa Helsingissä.
Kilpailussa etsittiin suunnannäyttäjiä ja parhaita käytäntöjä, jotka auttavat hyvän hallinnointitavan edistämistä Suomessa. Siinä analysoitiin sekä selvitystä hallinto- ja ohjausjärjestelmästä että internetsivujen sijoittajainformaatiota. Kilpailun taustalla on vuoden 2009 alusta voimaan tullut Arvopaperimarkkinayhdistyksen julkaisema Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodi (suositukset 51 ja 52). Tarkastelussa oli 125 NASDAQ OMX Helsingissä listattua yhtiötä.
Tarkasteltujen yhtiöiden hallinnointiraportoinnin laatu oli vaihtelevaa. Kokonaisuudessaan raportoinnista suoriutui kilpailussa noudatetuilla kriteereillä (vaatimusten mukaisuus, läpinäkyvyys, yrityskohtaisuus, ymmärrettävyys) arvioituna hyvin 26 % analysoiduista yhtiöistä. Suurin osa yhtiöistä ylsi raportoinnissaan vain välttävälle tasolle (64 % yhtiöistä). Heikosti hallinnointiraportoinnista suoriutui 10 % kaikista tarkastelluista yhtiöistä.
Yhtiön koko vaikutti tarkastelun mukaan selvästi hallinnointiraportoinnin laatuun. Isoista yhtiöistä 63 % suoriutui hallinnointiraportoinnista hyvin, kun taas pienistä yhtiöistä hyvin raportoi ainoastaan 13 %. Muutama pieni yhtiö raportoi kuitenkin kokoluokaltaan huomattavasti suurempia yhtiöitä läpinäkyvämmin.
”Yhtiöiden hallinnointiraportoinnin laadussa näkyy osin yhtiön johdon asenne näihin asioihin”, kilpailun raadin puheenjohtaja Tom v Weymarn sanoo.
”Yhtiöiden tulisi kiinnittää laajemmin huomiota hallinnointiraportoinnin yrityskohtaisuuteen ja konkretisoida raportointiaan käsittelemällä enemmän tilikaudenaikaisia tapahtumia.”
Vaikka internetsivujen merkitys tiedonvälityksessä on kasvanut ja korostuu entisestään hallinnointikoodinkin perusteella, yhtiöiden suurin haaste oli tarkastelun mukaan sivujen hallinnointiin liittyvän tiedon päivittämisessä. Vain muutamien yhtiöiden internetsivuilla esitettävä hallinnointi-informaatio oli ajan tasalla samana päivänä kun selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä julkaistiin. Edelleen analysoiduista yhtiöistä vain noin kolmasosa oli päivittänyt internetsivunsa vastaamaan edellisen tilikauden tapahtumia 21 päivää ennen yhtiökokousta.
Analyysien perusteella isoja puutteita ilmeni myös palkitsemisen eri alueiden raportoinnissa. Muun muassa toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteita, tulospalkkioiden määräytymisperusteita sekä lisäeläkejärjestelyjä voisi kuvata paljon selkeämmin.
Kilpailun esikarsinnan suorittaneen PricewaterhouseCoopersin partnerin Mirel Leinon mukaan puutteita oli lisäksi merkittävimpien riskien ja epävarmuustekijöiden esittämisessä internetsivuilla: monen yhtiön kohdalla ne joko puuttuivat kokonaan tai niitä ei ollut päivitetty vastaamaan päättyneen tilikauden tilannetta.
”Myös talousraportointiin liittyvästä sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta jäi vaillinainen kuva liian yleisluontoisen tiedon takia”, Leino sanoo.
PricewaterhouseCoopers Oy (PwC) analysoi kevään 2010 aikana Corporate Governance -raportoinnin 125 pörssiyhtiöltä, jotka ovat NASDAQ OMX Helsinki Oy:n vaatimusten mukaan velvollisia soveltamaan hallinnointikoodia. Analysoitavat yhtiöt jaettiin kolmeen sarjaan NASDAQ OMX -luokituksen mukaisesti: Large cap, Mid cap ja Small cap.
PwC:n tekemän esikarsinnan jälkeen kilpailun raati valitsi viidentoista finalistin joukosta kilpailun voittajat. Kilpailun raadissa toimivat Tom v Weymarn (raadin puheenjohtaja), Juhani Erma, Maija-Liisa Friman, Satu Huber, Timo Löyttyniemi, Pekka Seppänen, Christoffer Taxell ja Matti Vuoria.
Lataa raportti (pdf 6,2 mb)
Lisätietoja:
PricewaterhouseCoopers Oy, Mirel Leino, Partner, Risk & Compliance Leader, puh. 050 520 8227
Tom v Weymarn, puh. 0400 212 386
PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 163 000 henkilöä 151 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.