Helsinki keskikastia Euroopan hitaasti elpyvillä kiinteistömarkkinoilla

München, Hampuri, Pariisi ja Lontoo kiinteistösijoittajien suosikkeja


PricewaterhouseCoopersin (PwC) ja Urban Land Instituten (ULI) tänään julkaiseman Emerging Trends in Real Estate Europe -tutkimuksen mukaan Euroopan kiinteistömarkkinat virkistyvät vuonna 2010 luotonsaannin helpottumisen ja kiinteistöjen arvon vakiintumisen ansiosta. Varsinainen elpyminen tapahtuu kuitenkin hyvin hitaasti. Helsinki löytyy kiinteistösijoittajien kohteena keskikastista. 

Vuosittainen euroopanlaajuinen tutkimus toteutettiin nyt seitsemännen kerran, ja sitä varten haastateltiin yli 600 kiinteistöalan johtavaa asiantuntijaa, joiden joukossa on sijoittajia, kehittäjiä, rahoittajia ja kiinteistönhoitajia.

Helsinki sijoittui tutkimuksessa nykyisten kiinteistöjen sarjassa sijalle 14, kiinteistöhankintakohteena sijalle 12 ja kiinteistökehityskohteena 17. sijalle.

Viime vuonna monet sijoittajat arvelivat optimistisina, että Suomi selviäisi talouskriisistä muita maita paremmin, ja Helsinki nostettiin sijalle 7 kiinteistösijoituskohteena ja sijalle 5 kehityskohteena. Kuten monet muutkin pienemmät markkinat, tänä vuonna Helsinki on pudonnut sijoituksissa kauas alas. Kaupunki ei herätä vastaajissa erityisen vahvoja mielipiteitä, mutta kuuluu kuitenkin keskikastiin kaikissa sarjoissa. 

Sijoituksissa edelleen varovaisia

Suurin osa tutkimuksen vastaajista korostaa varovaisuutta uusien sijoitusten suhteen, sillä korkean työttömyyden ja matalan yksityisen kulutuksen vuoksi Euroopan talous on edelleen haavoittuvainen.

Lisäksi tutkimus nostaa esille edessä häämöttävän ongelman, joka liittyy satojen miljardien eurojen kiinteistövelkojen jälleenrahoitukseen. Tilanne herättää alalla levottomuutta. Vielä ei ole tiedossa, aikovatko rahoituslaitokset myydä kiinteistöomaisuutensa ja lainansa vai yksinkertaisesti myöntää uutta lainaa vanhojen takaisinmaksuun. Haasteita kiinteistöalalla lisää epävarmuus siitä, miten ja milloin Euroopan maiden hallitukset vieroittavat taloutensa huikeista elvytysruiskeista. Äkillinen tukien keskeyttäminen saattaisi vesittää elpymisen ja jopa suistaa talouden takaisin lamaan, tutkimus huomauttaa.

- Tänä vuonna on aistittavissa varovaista optimismia. Kiinnostus kiinteistösijoittamiseen on vakiintunut, ja vaikka kiinnostus kiinteistöjen kehittämiseen onkin edelleen laskussa, lasku ei ole lainkaan niin dramaattista kuin viime vuonna. Keskeinen ongelma yhtälössä on kiinteistön omistaminen. Hermostuneet sijoittajat keskittyvät mieluummin syvemmille ja likvidimmille markkinoille, sanoo PwC:n EMEA-alueen kiinteistöalan johtaja John Forbes.

ULI:n Euroopan puheenjohtaja Alexander Otton mukaan Euroopan talous on jo elpymään päin, mutta elpyminen on hidasta ja epätasaista.

- Kiipeämme parhaillaan mäkeä ylöspäin. Kiinteistöjen arvojen elpyminen riippuu siitä, kuinka Eurooppa pärjää taloudellisesti kansainvälisessä kilpailussa.

- Suomessa alkanut vuosi näyttää kiinteistösijoittajien kannalta haastavalta. Taloutemme sukelsi viiveellä suurten markkinoiden perässä. Markkinoilla on edelleen painetta vajaakäyttöasteiden nousuun. Merkittävää vetoapua ei näyttäisi vielä olevan tulossa ulkopuolelta kansainvälisten sijoittajien pysytellessä syvemmillä vesillä, sanoo Corporate Finance -partneri Kimmo Vilske PwC:ltä.

Saksa kiinnostaa kiinteistösijoittajia

Saksaa pidetään tutkimuksessa yleisesti ottaen muita maita suotuisampana kohteena kiinteistösijoituksille ja -kehittämiselle lähinnä maan laajan talouden vuoksi. Yksittäisistä kaupungeista tutkimus sijoitti Münchenin ja Hampurin vuoden 2009 tapaan myös vuoden 2010 kiinteistösijoittajien suosikeiksi. Hajautettu taloudellinen perusta ja tasapaino kysynnän ja tarjonnan välillä ovat pitäneet toimistomarkkinat molemmissa kaupungeissa terveinä, mikä tekee kaupungeista houkuttelevan sijoituskohteen. 

Pariisin kiinteistömarkkinoiden tuotto-odotukset ovat Emerging Trends -tutkimuksessa kolmanneksi korkeimmat. Pariisi päihitti Lontoon osin siksi, että yleisen käsityksen mukaan Pariisin taloudellinen perusta on laajempi ja se on Lontoota vähemmän riippuvainen rahoitusalasta. Haastatellut viittasivat Pariisin alhaiseen vapaiden kiinteistöjen määrään, mikä lisää kaupungin kiinnostavuutta sijoituskohteena ja jonkin verran myös kehityskohteena. 

Sijoittajien mielipide Lontoosta parani huomattavasti vuoteen 2009 verrattuna. Syynä tähän on ennen kaikkea Lähi-idästä ja Aasiasta peräisin olevista sijoituksista seurannut markkinakorjaus. Kaupunki nousi vuonna 2010 sijalle 4 kiinteistösijoituskohteena ja ykköseksi uusissa hankinnoissa. Hankintakohteina suosikkeja ovat toimistot, jotka lähes puolet vastanneista mainitsi kiinnostavimmiksi kohteiksi. Elpymisen verkkaisuuden herättämistä epäilyksistä huolimatta jotkut haastatelluista kertoivat olevansa luottavaisia sen suhteen, että he voivat tehdä kiinteistökehityssuunnitelmia Lontooseen vuonna 2011, ellei peräti jo tänä vuonna.

Tutkimuksessa tuotto-odotuksiltaan 10 kiinnostavimman kiinteistömarkkinan joukkoon mahtuvat myös Wien, Milano, Istanbul, Berliini, Rooma ja Frankfurt.

Tutkimuksen mukaan sijoittajat kiinnittävät eniten huomiota kiinteistöjen sijaintiin, rakennuksen kuntoon sekä vuokralaisiin. Kaupallisina sijoituskohteina suosikeiksi nousevat keskustan toimistot sekä pääkatujen liiketilat ja ostoskeskukset. Myös asuinkiinteistöjä pidetään hyvinä sijoituskohteina. Vaikka sijoittajat suosivatkin yleisimpiä kiinteistötyyppejä, myös markkinaraot herättävät jonkin verran kiinnostusta. Näihin voidaan lukea esimerkiksi opiskelija-asunnot, varastotilat, vanhainkodit, tuetut vuokra- ja omistusasunnot, terveysasemat sekä infrastruktuurihankkeet.

Lataa koko tutkimusraportti
(pdf 5,7 mb)


PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 163 000 henkilöä 151 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.