PricewaterhouseCoopersin selvitys: Suomalaisyritykset siirtävät tutkimustaan ja kehitystään entistä enemmän ulkomaille

Lehdistötiedote 4.3.2009

PricewaterhouseCoopersin (PwC) työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta tekemän Innovating through the downturn -selvityksen mukaan suomalaisyritykset siirtävät tutkimus- ja kehitystoimintojaan yhä enemmän ulkomaille. Kun tutkimuksen mukaan 55 prosenttia T&K-sijoituksista on korvamerkitty tällä hetkellä Suomeen, kahden vuoden kuluttua vastaavan luvun arvioidaan olevan kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän, 45 prosenttia.

- Vaikka prosentuaalinen osuus investoinneista Suomessa pienenisi, absoluuttinen T&K-panostuksiin sijoitettu euromäärä saattaa pysyä samana tai jopa kasvaa. Tutkimustulos ei siis merkitse automaattisesti negatiivista talouskehitystä ja sitä kautta lisääntynyttä työttömyyttä, PwC:n innovaatio- ja teknologiapolitiikan asiantuntija Jani Saarinen tulkitsee.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös suomalaisten yritysten innovaatiostrategioita taantuman aikana. Tärkeimmäksi yksittäiseksi strategiaksi nousi keskittyminen asiakkaiden todellisiin tarpeisiin.

- Enää ei riitä, että yritys tuntee asiakassegmenttinsä, vaan jokaisen yksittäisen asiakkaan tilanteen tunteminen on kriittistä suhteen rakentamiselle ja ylläpidolle. Saatu tulos osoittaa, että suomalaiset yritykset ovat viimein muuttamassa ajatteluaan teknologiakeskeisyydestä markkinalähtöisemmäksi, Saarinen kertoo.

Yrittäjyyttä tukeva ilmapiiri tärkein innovaatiotoimintaa edistävä tekijä

Tutkimuksessa tarkasteltiin lisäksi yritysten innovaatioympäristöä ja siihen kuuluvien tekijöiden merkitystä. Vastaajien mielestä yleinen yrittäjyyttä tukeva ilmapiiri on tärkein innovaatiotoimintaa edistävä tekijä. Selvityksen mukaan sen merkitys myös kasvaa entisestään seuraavan kahden vuoden aikana. Yrittäjyysmyönteiseen kulttuuriin ovat vaikuttaneet valtion viimeaikaiset yrittäjyyttä tukevat toimet. Erityinen painopiste on ollut pyrkimyksissä muuttaa opiskelijoiden asenteita myönteisemmiksi yrittäjyyttä kohtaan.

Innovaatiopolitiikkaan liittyvien asioiden joukosta merkittävimmäksi nousi uusien kasvuyritysten syntyä tukevan politiikan merkitys nyt sekä yhä enemmän seuraavan kahden vuoden aikana. Vastaajat näkivät entistä haastavampana orgaanisen kasvun saavuttamisen sekä uusista teknologia- ja tutkimuslähtöisistä innovaatioista saatavan kasvun.

- Suomessa on tarve synnyttää uusia kasvuyrityksiä ja saavuttaa niiden kautta liiketoiminnan kasvua”, Saarinen sanoo. - Suurimpana haasteena on uusien toimintamallien ja työkalujen kehittäminen vastaamaan tähän haasteeseen, Saarinen jatkaa.

Tietoa tutkimuksesta

PwC toteutti Innovating through the downturn -selvityksen yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön ja ZEF Solutionsin kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka suomalaiset yritykset aikovat toimia kohdatessaan maailmanlaajuisen taantuman tuomat haasteet. Tutkimus keskittyi mahdollisiin muutoksiin yritysten innovaatiostrategioissa ja panostuksissa tutkimukseen ja kehitykseen. Tutkimuskysymykset jaettiin kolmeen ryhmään: innovaatioympäristö, innovaatiostrategiat sekä innovaatio- ja teknologiapolitiikka.

Tutkimuksessa tarkasteltiin tilannetta sekä tällä hetkellä että seuraavan kahden vuoden aikana.

Kyselyn vastaajiksi valittiin toimitusjohtajat, jotka edustavat Suomen sataa suurinta yritystä, sataa eniten tutkimus- ja kehitystyöhön panostavaa yritystä sekä kahta sataa innovatiivista, lähinnä teknologiasektorilla toimivaa pientä tai keskisuurta yritystä. Vastausprosentti oli 25.

Tutkimus toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella ja täydentävillä puhelinhaastatteluilla tammikuussa 2009.


PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 155 000 henkilöä 153 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.

PricewaterhouseCoopers Oy on NASDAQ OMX Helsinki -pörssissä listattujen yritysten eniten käyttämä tilintarkastaja. Yhtiön liikevaihto oli 30.6.2008 päättyneellä tilikaudella 86,1 miljoonaa euroa ja työntekijöitä yhtiössä on noin 700. PwC on arvostettu globaalisti maailman parhaaksi liikkeenjohdon konsultointipalvelujen toimittajaksi (Kennedy Information -tutkimuslaitos).