Helsinki on suosituimpia kiinteistösijoituskohteita myös taantuman aikana

Lehdistötiedote 4.2.2009

Helsinki on niiden Euroopan kaupunkien joukossa, jonka kiinteistömarkkinoihin taantuma vähiten vaikuttaa, selviää Urban Land Instituten (ULI) ja PricewaterhouseCoopersin (PwC) julkaisemasta Emerging Trends in Real Estate® Europe 2009 -tutkimuksesta.

Taantuman keskellä Helsinki nousi ULIn ja PwC:n tutkimuksessa yhdeksi Euroopan suosituimmista kiinteistösijoituskohteista. Helsingin sijoitus tutkimuksessa nousi viime vuoden sijalta 10 sijalle 7. Kiinteistösijoittajat odottavat tulevan vuoden olevan kuitenkin Euroopan laajuisesti erittäin haastava.

Helsingin vahvuuksia kiinteistösijoituskohteena on Venäjän ja Baltian markkinoiden läheisyys. Helsingin suosiota perusteltiin myös sillä, että kaupunki kuuluu Euroopan nopeimmin kasvaviin alueisiin. Suomen talouden arvioidaan olevan melko vakaa. Tutkimuksessa arvioidaan Suomen BKT:n kasvavan noin 1,6 prosenttia vuonna 2009 ja 2,2 prosenttia vuonna 2010.

Tutkimukseen haastatellut olivat yleisesti ottaen kuitenkin hyvin varovaisia uusien sijoitusten suhteen. Kiinteistösijoittajat ja rahoittajat ovat yhtä mieltä siitä, että tulossa on vaikea vuosi. Sijoituspääomaa on heikosti saatavilla ja muutosta tähän ei ole näkyvissä. Tutkimuksen mukaan on odotettavissa, että Euroopan heikentyvän talouskasvun myötä kiinteistöjen kysyntä vähenee ja vuokratasojen kehitys pysähtyy tai kokee korjausliikkeen.

- Rahoituskriisin vaikutukset alkavat vasta vähitellen tuntua Euroopan maiden talouksissa. Kiinteistösijoittajat näyttävät odottavan taantuman pohjan näkymistä ennen uusiin sijoituksiin ryhtymistä. Yleisistä synkistä näkymistä huolimatta markkinoilla on kuitenkin hyviä tilaisuuksia tarjolla niille, joilla on sijoitettavaa pääomaa, PwC:n EMEA-alueen kiinteistöalan asiantuntija John Forbes sanoo.

München nousi tutkimuksen kärkeen. Kaupungilta odotetaan tulevaisuudessa talouskasvua ja jopa vähenevää työttömyyttä hallituksen kasvattaessa menojaan pitkän tauon jälkeen. Kiinteistösijoittajia houkuttaa Münchenissä myös kuluttajien ostovoima ja kaupungin väestönkasvu.

Kiinnostavimmat kiinteistömarkkinat tutkimuksen mukaan:

1. München
2. Hampuri
3. Istanbul
4. Zürich
5. Lontoo
6. Moskova
7. Helsinki
7. Pariisi (tasapisteissä)
9. Berliini
9. Frankfurt (tasapisteissä)

Lisätietoja tutkimuksesta:

Urban Land Instituten ja PricewaterhouseCoopersin yhteistyönä julkaisema Emerging Trends in Real Estate® Europe 2009 -tutkimus toteutettiin kuudennen kerran. 27 Euroopan maata kattavaa tutkimusta varten haastateltiin lähes 500 kiinteistöalan johtavaa asiantuntijaa.


PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 155 000 henkilöä 153 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.