Dennis Nally PricewaterhouseCoopers-ketjun uudeksi pääjohtajaksi
Lehdistötiedote 18.3.2009
Dennis Nally on valittu PricewaterhouseCoopers-ketjun (PwC) uudeksi pääjohtajaksi 1. heinäkuuta 2009 alkaen. Pääjohtajuuskausi kestää neljä vuotta. 56-vuotias Nally seuraa tehtävässään Samuel DiPiazzaa, joka ilmoitti jättävänsä tehtävän marraskuussa 2008 palveltuaan PwC:llä 35 vuotta. DiPiazza pysyy PwC:n palveluksessa vielä siirtymäkauden ajan ja jää virallisesti eläkkeelle myöhemmin vuoden 2009 aikana.
Dennis Nally on toiminut USA:n PwC:n toimitusjohtajana vuodesta 2002 alkaen. Lisäksi hän on muun muassa PwC:n globaalin johtoryhmän jäsen. Tässä roolissä hän myös jatkaa PwC-ketjun pääjohtajana. Nallyn seuraaja USA:n PwC:n johtoon nimitetään myöhemmin tämän vuoden aikana.
Nally aloitti työt PwC:llä vuonna 1974, ja vuonna 1985 hänestä tuli partneri. Ennen siirtymistään USA:n PwC:n johtoon Nally toimi monissa erilaisissa johtotehtävissä. Yksi hänen merkittävimmistä tehtävistään oli vastata PwC:n maailmanlaajuisen rakenteen uudistamisprosessista, joka johti uuden klusterirakenteen käyttöön ottoon vuonna 2008.
|
|
- Olen otettu tästä kunniasta ja luottamuksesta, jota PwC-ketjun partnerit ympäri maailman ovat minulle osoittaneet. Ajankohta on haasteellinen, kun ottaa huomioon tämänhetkisen taloudellisen tilanteen. Uskon vahvasti meidän kykyymme auttaa asiakkaitamme tämän taantuman yli, Nally kertoo. Viime vuonna toteuttamamme rakenteelliset uudistukset takaavat asiakkaidemme käyttöön parhaan osaamisen ja parhaat resurssit.
Nallylla on laaja kokemus asiakastyöstä useissa monikansallisissa yhtiöissä monilla eri toimialoilla. Hänen erityisosaamisalueitaan ovat ensisijaisesti teknologian sekä bio- ja lääketieteen toimialat. Lisäksi hän on muun muassa American Institute of Certified Public Accountantsin ja The New York State Society of CPAsin jäsen. Nally on valmistunut Western Michiganin yliopistosta, minkä lisäksi hän on opiskellut Columbia Universityssä ja Penn State Universityssä.
- Dennis Nally on johtanut USA:n PwC:tä erittäin menestyksekkäästi jo lähes seitsemän vuoden ajan. Tänä aikana hän on rakentanut vahvat suhteet sekä PwC-ketjun sisällä että asiakkaiden kanssa. Häneltä löytyy kaikki tarvittava osaaminen ja kokemus, jota PwC-ketjun johtaminen vaatii, sanoo PwC:n globaalin hallituksen puheenjohtaja
Paul V. Brasher. Lisäksi haluaisin kiittää lämpimästi Sam DiPiazzaa omistautumisestaan PwC:lle. DiPiazza on ollut erinomainen lähettiläs PwC:lle.
PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 155 000 henkilöä 153 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.