Erityisesti ulkomaiset sijoitusrahastot ovat oikeutettuja veronpalautuksiin Suomesta. Tämä perustuu EY-tuomioistuimen tänään antamaan päätökseen lähdeverotusta koskevassa Aberdeen Property Fininvest Alpha -kiistassa. Kiistassa oli kyse siitä, voiko Suomi verottaa osinkoa, joka maksetaan luxemburgilaiselle SICAV-yhtiölle, kun sama osinko suomalaiselle osakeyhtiölle tai sijoitusrahastolle maksettuna olisi ollut kokonaan verovapaa.
Ratkaisulla on euromääräisesti merkittäviä vaikutuksia, koska merkittävä osa suomalaisten pörssiyhtiöiden ulkomaille maksamista osingoista on maksettu nimenomaan ulkomaisille sijoitusrahastoille.
- Näistä osingoista ei olisi saanut periä lähdeveroja Suomessa alunperinkään, eikä Suomen lainsäädäntö ole täysin vastannut EY 43- ja EY 48 -artiklojen asettamia edellytyksiä, toteaa PricewaterhouseCoopersin veroasiantuntija Martti Virolainen.
EY-tuomioistuimen mukaan kotimaisen ja rajat ylittävän osingon erilainen verokohtelu on eurooppavero-oikeudellisesti kiellettyä. Kotimainen ja ulkomainen emoyhtiö ovat ketjuverotuksen poistamisen näkökulmasta samanlaisessa asemassa, eikä niitä saa näin ollen kohdella eri tavalla. Se, ettei ulkomaisen osingonsaajan juridinen muoto tai veroasema vastaa kotimaista osingonsaajaa, ei EY-tuomioistuimen mukaan tee osingonsaajista erilaisissa tilanteissa olevia.
Suomessa eduskunta hyväksyi marraskuussa 2008 muutoksia lähdeverolakiin. Nämä muutokset valmisteltiin jo aikaisemman EY-tuomioistuimen ja sitä seuranneen kansallisen oikeuskäytännön perusteella.
- Tarve lähdeverolain muuttamiselle on ollut olemassa jo joitain vuosia, eikä muutoksia tehty vain Aberdeen-tapauksen takia, sanoo Virolainen. EY-tuomioistuimen ratkaisut Ranskan ja Hollannin osinkoverotusta koskevissa tapauksissa, sekä EFTA-tuomioistuimen ratkaisu Norjaa koskevassa asiassa jo vuodelta 2004 ovat selkiyttäneet muutostarpeen päälinjat.
PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 155 000 henkilöä 153 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.