PricewaterhouseCoopersin tutkimus: Taantuma muuttaa työelämää


Monilla nimekkäillä työnantajabrändeillä on ensi vuosikymmenellä vaikeuksia houkutella huippuosaajia palvelukseensa. Tämä käy ilmi PricewaterhouseCoopersin (PwC) tuoreesta tutkimuksesta Managing Tomorrow’s People – How the downturn will change the future of work.
Tutkimuksen mukaan palkkojen ja ylennysten jäädytykset, muutokset eläkejärjestelmiin, henkilöstöleikkaukset ja pienentyneet koulutusbudjetit yhdistettyinä huonoon viestintään ja muutoksen johtamiseen ovat syöneet luottamusta monien työnantajien ja heidän työntekijöidensä välillä. Tämän trendin vastaisesti löytyy myös organisaatioita, jotka ovat onnistuneet tekemään enemmän pienemmillä resursseilla sitouttaakseen ja kehittääkseen työntekijöitään tämän päivän epävarmoilla työmarkkinoilla.

Taantuman aikana tehtyjen henkilöstöä koskevien päätösten pitkän aikavälin vaikutukset alkavat tuntua organisaatioissa viimeistään talouden lähtiessä uudelleen nousuun. Silloin erottuvat huippuosaajien sitouttamiskilpailun voittajat ja häviäjät. Selkeiksi voittajiksi osoittautuvat ne, jotka jatkoivat sijoituksia henkilöstönsä sitouttamiseen. Kilpailuetu on niillä, jotka tarjosivat edelleen uusia mahdollisuuksia työntekijöilleen ja sijoittivat heidän urakehitykseensä.

Työntekijöistä pulaa seuraavien 5-10 vuoden aikana


Tutkimus hyödyntää erilaisia skenaarioita kartoittaakseen kriisin vaikutuksia osaavien työntekijöiden pulaan, joka on laajasti tunnustettu tosiasia seuraavien 5-10 vuoden aikavälillä. Väestön ikääntyminen merkitsee sitä, että tämän ajan puitteissa työpaikoilla työskentelee ihmisiä jopa neljästä eri sukupolvesta. Tämä asettaa työnantajan valtavien uusien henkilöstö- ja yrityskulttuurihaasteiden eteen. Henkilöstöstrategian onnistuminen tai epäonnistuminen vaikuttaa keskeisesti siihen, mistä organisaatioista tulee seuraavan vuosikymmenen suuria brändejä ja huipputyönantajia.
PwC:n tutkimus tarkastelee tilannetta vuoden 2020 näkökulmasta ja kertoo tarinan siitä, kuinka kolme kuvitteellista organisaatiota selvisi tämänhetkisestä kriisistä erityisesti henkilöstöstrategiansa avulla. Johtopäätös kaikista kolmesta skenaariosta on, että maailman talouden kääntyessä nousuun on yritysten pohdittava, vastaavatko niiden henkilöstöjohtamisen toimintatavat - houkutella osaajia, kehittää, palkita, sitouttaa, kannustaa, kouluttaa sekä työllistää useaa eri sukupolvea edustavaa työvoimaa - tulevaisuuden tarpeita.

Tulevaisuuden työhön valmistautuminen tarkoittaa eri työntekijäryhmien innostamista työhön, muutoksia kestävyyden ja kilpailukyvyn säilyttämiseksi sekä sen hyväksymistä, että työntekijöiden suorituskyvyn mittaaminen ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä tärkeää. Terveys ja hyvinvointi, kansainvälinen liikkuvuus ja HR-tekniset kysymykset nousevat yritysten tärkeysjärjestyksessä. Taantuma merkitsee myös muutosta suorituksiin perustuvissa palkitsemisjärjestelmissä, mikä puolestaan muuttaa hallitusten, yritysjohtajien ja yksittäisten ihmisten käsitystä palkkioista ja eläkejärjestelyistä.

- Kun työntekijät valitsevat yhä useammin työnantajan, joka sopii yhteen heidän arvojensa, ihanteidensa ja elämäntapojensa kanssa, yritysten on mietittävä, millaisia taloudellisia ja henkilökohtaisia etuja ne tarjoavat ja vastaavatko ne sitä työnantajakuvaa, jonka yritys haluaa itsellään tulevaisuudessa olevan, kertoo asiantuntija Elina Niemelä PwC:n konsultointipalveluista.

Koko raportti on ladattavissa PwC:n internet-sivuilta osoitteesta www.pwc.com/managingpeople2020.

Taustaa

Tutkimus perustuu seuraaviin kolmeen kuvitteelliseen maailmaan:
Vihreä maailma (the Green World): Vaatimukset yritysten suuremmasta läpinäkyvyydestä ja yhteiskuntavastuusta korostuvat talouskriisin aikana ja heijastuvat jo olemassa oleviin vihreisiin arvoihin kiteytettyyn haluun ottaa vastuuta ympäristöstä. Vaikutus näkyy henkilöstöjohtamisesssa ja erityisesti tavassa palkita henkilöstöä.

Sininen maailma (the Blue World): Tarve laatia mittareita työntekijöiden suorituskyvyn ja tuottavuuden selvittämiseksi korostuu, kun yritykset haluavat vastata pitkän aikavälin haasteeseen saada vähemmillä resursseilla enemmän aikaan. Tässä skenaariossa visioidaan suorituskykyä ja tehokkuutta korostava kulttuuri, jota tarvitaan kehitysmaiden kasvavilla supermarkkinoilla toimittaessa monia yksittäisiä maita suurempien maailmanlaajuisten yritysten kanssa.

Oranssi maailma (the Orange World): Innovaatio luo mahdollisuuden tehdä työtä täysin uudenlaisilla tavoilla. Tässä maailmassa työvoiman ulkoistamisesta ja maailmanlaajuistumisesta syntyy äärimmäinen työskentelymalli, jossa työntekijät toimivat yksityisyrittäjinä erittäin verkostoituneessa maailmassa.

PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 155 000 henkilöä 153 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.