PwC:n tutkimus: Suomalaisyritykset valveutuneita ilmastonmuutokseen

Suomalaisyritykset ovat erittäin valveutuneita ilmastonmuutoksen suhteen, ilmenee PricewaterhouseCoopersin (PwC) tuoreesta ilmastonmuutoskyselystä. Suurin osa yrityksistä on parantanut energia- ja materiaalitehokkuuttaan. Hiili- ja vesijalanjälkeä tarkastellaan myös jo puolessa yrityksistä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ilmastonmuutos vaikuttaa yritysten liiketoimintaan. Siihen vastasi 62 suuren suomalaisyrityksen johtohenkilöä. Vain alle viidennes vastaajista ei ollut arvioinut ilmastonmuutoksen vaikutuksia tai toiminut sen torjumiseksi.

− Kyselyn mukaan vielä löytyy yrityksiä, jotka eivät ole valmistautuneet ilmastomuutoksen vaikutuksiin, vaikka ilmastonmuutos on liiketoiminnalle merkittävä riski, sanoo PwC:n yritysvastuupalveluiden johtaja Sirpa Juutinen. Tällaisia yrityksiä löytyy esimerkiksi kuljetuksen ja liikenteen toimialoilta.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 89 % oli tehnyt energiatehokkuuttaan ja 71 % materiaalitehokkuuttaan parantavia toimenpiteitä. Luvut ovat kasvaneet viimevuotisista, jotka nekin olivat kansainvälisesti erittäin korkeita. Hiilijalanjälkeä oli tarkasteltu puolessa yrityksistä ja vesijalanjälkeä noin neljänneksessä.

Ilmastonmuutos liiketoiminnalle enemmän mahdollisuus kuin riski

Lähes puolet kyselyyn vastanneista yrityksistä on havainnut ilmastonmuutoksen vaikuttavan yrityksensä arvoon tai tuotteidensa menekkiin positiivisesti. Ilmastonmuutos koettiin kyselyssä hieman enemmän liiketoiminnan mahdollisuudeksi kuin riskiksi. Mahdollisuudet liittyivät vastaajien mukaan markkinoiden, teknologian ja lainsäädännön kehitykseen, joka mahdollistaa uudenlaista liiketoimintaa.

Yritysten suhtautumisessa ilmastonmuutokseen ei ole tapahtunut merkittävää muutosta edellisvuonna tehtyyn vastaavanlaiseen kyselyyn verrattuna. Tosin yritykset eivät enää pitäneet ilmastonmuutosta yhtä merkittävänä taloudellisena riskinä kuin aiemmin. Kysely tehtiin vuoden 2009 alkusyksyllä keskellä talouden taantumaa, ja silti tulokset olivat hyvin samanlaisia vuoden 2008 elokuuhun verrattuna.

Alihankkijoita ja yhteistyökumppaneita valitaan eettisin perustein


Tutkimuksen mukaan yritykset lähes kaikki yritykset huomioivat eettiset näkökulmat valitessaan alihankkijoita ja yhteistyökumppaneita.

−Toisaalta suoraan energian käyttöön liittyviä vaatimuksia asettaa vain noin viidennes vastaajista, sanoo Juutinen.


PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 163 000 henkilöä 151 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.