PricewaterhouseCoopers Oy:n liikevaihto kasvoi talouden taantumasta huolimatta

PricewaterhouseCoopers Oy:n (PwC) liikevaihto oli 30.6.2009 päättyneellä tilikaudella 88,5 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 2,8 prosenttia. Liikevoitto oli 2,1 miljoonaa euroa. Kannattavuus pysyi tyydyttävällä tasolla.

– Pidämme viime tilikauden tulosta tässä taloudellisessa tilanteessa hyvänä, vaikka emme saavuttaneet talouden taantuman takia kaikkia liikevaihto- ja tulostavoitteitamme, toteaa toimitusjohtaja Jan Holmberg.

Talouden tilanne tarjosi haasteiden lisäksi myös monia uusia mahdollisuuksia.

– Sopeutimme palvelutarjontaamme markkinatilanteen mukaan. Tästä esimerkkinä on tilikaudella aloitettujen tervehdyttämispalveluiden tarjoaminen, Holmberg jatkaa.

Tilintarkastuspalvelut oli tilikaudella edelleen yhtiön suurin liiketoiminta-alue, ja se saavutti tulostavoitteensa. Tilintarkastuksen liikevaihto kasvoi edellisvuodesta ja oli 57,3 miljoonaa euroa. PwC säilytti tilikaudella ykkösasemansa Helsingin Pörssissä listattujen yritysten tilintarkastajana.

Verokonsultointipalvelut jäi tulostavoitteestaan hieman. Liikevaihto kuitenkin kasvoi edellisvuodesta 16,1 miljoonaan euroon. Markkina-asema vahvistui erityisesti pörssiyhtiöissä sekä omistajayrittäjäpalveluissa.

Kansainvälisessä taantumatilanteessa ja etenkin yrityskauppamarkkinoiden hiljentyessä neuvontapalveluiden kysyntä heikkeni. Konsultointipalvelut, ja erityisesti toimintojen tehostamispalvelut, kuitenkin kasvoivat tilikaudella. Neuvontapalveluiden liikevaihto laski hieman edellisvuodesta ja oli 15,1 miljoonaa euroa.

Kaikilla kolmella liiketoiminta-alueella panostettiin tilikaudella voimakkaasti myynnin kehittämiseen ja myynnin johtamiseen sekä asiakkuudenhallinnan kehittämiseen.

Henkilöstön määrä nousi edellisvuodesta hieman ja oli tilikauden päättyessä 718 (edellisen tilikauden lopussa 702). Rekrytointi oli tilikaudella aiempaa vuotta maltillisempaa, samoin henkilöstön vaihtuvuus pieneni edellisvuodesta. Henkilöstöpuolella painopiste oli tilikauden alussa käyttöön otetussa suorituksen johtamismenetelmässä ja sen kehittämisessä.

Yleisen taloudellisen taantumavaiheen odotetaan jatkuvan kuluvalla tilikaudella, mikä tuo haasteita liiketoiminnan kasvulle.

– Tilintarkastuspalveluissa liikevaihdon odotetaan pysyvän edellisvuoden tasolla. Jos yritysjärjestelymarkkinoilla tapahtuu vilkastumista, neuvontapalveluiden ja verokonsultoinnin liikevaihdon kasvulle on edellytyksiä, sanoo Holmberg.

Tarkemmat tiedot löytyvät vuosikertomuksesta, joka on ladattavissa osoitteesta www.pwc.com/fi/vuosikertomus.


PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 163 000 henkilöä 151 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.