Lehdistötiedote 15.10.2008
PricewaterhouseCoopersin toisen kerran järjestämän Vuoden Arviointikertomus -kilpailun voitti Lahden kaupungin tarkastuslautakunta. Palkinto luovutettiin tarkastuslautakunnalle 14.10.2008 Helsingissä pidetyssä seminaarissa.
Tarkastuslautakunnat ovat toimineet kunnissa ja kuntayhtymissä vuodesta 1997 lähtien. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain mukaan antaa tarkoituksenmukaisuusarvionsa siitä, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
PricewaterhouseCoopers haluaa kiinnittää Vuoden Arviointikertomus -kilpailulla huomiota arvioinnin hyödyntämiseen toiminnan kehittämisen välineenä kuntasektorilla.
Kilpailuun osallistuneiden arviointikertomusten arvioinnista vastasi tuomaristo, johon kuuluivat Antti Mykkänen puheenjohtajana sekä Pentti Meklin ja Veli-Pekka Sinervuo. PricewaterhouseCoopersin Mikko Wennberg toimi tuomariston sihteerinä.
Lahden arviointikertomus ansaitsi ykköstilan muun muassa sillä, että arviointikertomus on helposti hyödynnettävissä päätöksenteossa, kertomuksessa on aiempien arviointien johdosta tehtyjen toimenpiteiden seuranta, kertomus on räväkkä ja rohkeasti kantaaottava, helposti lukijalle avautuva sekä ytimekkäästi ja kiinnostavasti kirjoitettu. Tärkeimmät arviot on selkeästi eroteltu siten, että ne löytyvät nopeallakin lukemisella, perusteli valintaa tuomariston puheenjohtaja, Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkänen.
- Arviointikertomuksia arvioivalle kilpailulle on olemassa selvä tarve - tuottaahan arviointi tietoa siitä, mitä verorahoilla on aidosti kunnissa saatu aikaan ja onko rahat käytetty tehokkaasti. Kilpailun yhtenä tavoitteena onkin, että arviointikertomuksia voitaisiin hyödyntää entistä enemmän kunnan johtamisessa ja toiminnan kehittämisessä, totesi johtaja Aatos Hallipelto PricewaterhouseCoopersin julkisen sektorin neuvontapalveluista.
- Arviointikertomukset ovat yksi osa kunnan raportointijärjestelmää. Parantamalla arviointikertomusten tasoa luodaan edellytyksiä myös tavallisille kuntalaisille saada tietoa ymmärrettävässä muodossa siitä, mitä kunnassa tapahtuu. Arvioinnin tuottaman tiedon pitäisi olla aivan keskeisessä asemassa kuntien johtamisjärjestelmässä, painottaa PwC Julkistarkastus Oy:n toimitusjohtaja Outi Koskinen.
Lisätietoja:
tuomariston puheenjohtaja Antti Mykkänen, puh. 0400 570 087
PricewaterhouseCoopers Oy:
Senior Manager Mikko Wennberg, puh. 050 1261
Director Aatos Hallipelto, puh. 040 501 0391
PwC Julkistarkastus Oy:
Toimitusjohtaja Outi Koskinen, puh. 050 562 0261
PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 154 000 henkilöä 153 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.