Ulkomaisille sijoitusrahastoille mahdollisesti veronpalautuksia Suomesta

Lehdistötiedote 22.12.2008

EY-tuomioistuimen julkisasiamies Ján Mazák otti torstaina 18.12. kantaa osinkojen lähdeverotusta koskevaan kiistaan asiassa C-303/07, Aberdeen Property Fininvest Alpha. Kiistassa oli kyse siitä, voiko Suomi verottaa osinkoa, joka maksetaan luxemburgilaiselle SICAV-yhtiölle, kun sama osinko suomalaiselle osakeyhtiölle tai sijoitusrahastolle maksettuna olisi ollut kokonaan verovapaa.

Mazákin mukaan kotimaisen ja rajat ylittävän osingon erilainen verokohtelu on eurooppavero-oikeudellisesti kiellettyä. Kotimainen ja ulkomainen emoyhtiö ovat ketjuverotuksen poistamisen näkökulmasta samanlaisessa asemassa, eikä niitä saa näin ollen kohdella eri tavalla. Se, ettei ulkomaisen osingonsaajan juridinen muoto tai veroasema vastaa kotimaista osingonsaajaa, ei Mazákin mukaan tee osingonsaajista erilaisissa tilanteissa olevia.

- Suomessa Aberdeen-tapauksen vaikutukset kohdistunevat lähdeverolain muutoksen jälkeen enää suomalaisten pörssiyhtiöiden ulkomaille maksamien osinkojen lähdeverotukseen, kertoo veroasiantuntija Martti Virolainen PricewaterhouseCoopersilta. On mahdollista, ettei esimerkiksi ulkomaisille sijoitusrahastoille, eläkerahastoille ja -säätiöille tai yleishyödyllisille yhteisöille maksetuista osingoista saa periä lähdeveroja Suomessa.

Suomen eduskunta hyväksyi marraskuussa muutoksia lähdeverolakiin. Nämä muutokset valmisteltiin jo aikaisemman EY-tuomioistuimen ja sitä seuranneen kansallisen oikeuskäytännön perusteella.

- Lähdeverolain muutoksen yhteydessä avoimeksi on kuitenkin jäänyt se, miten kotimaisten ja ulkomaisten yhteisöjen samankaltaisuutta arvioidaan. Aberdeen-tapauksesta odotetaan kysymykseen lisävalaistusta. Tältä osin julkisasiamies ei ole perustellut ehdotustaan kovin yksityiskohtaisesti. Toivottavasti EY-tuomioistuimen päätöksen perustelut korjaavat tilanteen, sanoo Virolainen.

EY-tuomioistuin tekee lopullisen ratkaisunsa asiassa todennäköisesti ensi vuoden aikana. Ratkaisulla on merkittäviä rahallisia vaikutuksia Euroopan tasolla.


PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 155 000 henkilöä 153 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.