Lehdistötiedote 10.10.2008
Luottamus pääomamarkkinoihin katosi heinä–syyskuussa eri puolilla maailmaa. Tämä käy ilmi PricewaterhouseCoopersin (PwC) tuoreimmasta IPO Watch Europe -selvityksestä. Selvityksessä mitataan neljännesvuosittain Euroopan keskeisimpiin pörsseihin tehtyjen listautumisten määrää ja arvoa. Kolmannella vuosineljänneksellä listautumisantien kokonaisarvo Euroopassa oli 1 635 miljoonaa euroa. Pudotus on erittäin jyrkkä vuoden 2007 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, jolloin antien tuotto oli 12 624 miljoonaa euroa.
Listautumisantien kokonaisarvon putoaminen johtui antien määrän vähenemisestä ja keskimääräisen tuoton laskusta. Vuosineljänneksen suurimman listautumisannin toteutti Commercial Bank of Qatar, jonka anti tuotti 444 miljoonaa euroa. Viime vuoden heinä–syyskuun suurin listautumisanti tuotti 1 800 miljoonaa euroa. Listautuja oli tuolloin Tognum AG.
Listautumisanteja toteutettiin vain 69 kappaletta, eli huomattavasti vähemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten, jolloin anteja oli 183. Myös antien keskimääräinen tuotto putosi 33 miljoonaan euroon kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä, kun viime vuonna vastaavaan aikaan tuotto oli 80 miljoonaa euroa. Tosin sekin oli vähemmän kuin vuoden 2008 toisen neljänneksen 82 miljoonaa euroa. Listautumisantien lukumäärä putosi myös alle vuoden 2008 heikon toisen neljänneksen lukeman, joka oli 133.
Listautumisantien tuoton perusteella Lontoo oli edelleen suurin markkina, joka keräsi 19 listautumisannilla 945 miljoonan euron tuotot. Vuosineljänneksen kaksi suurinta listautumisantia toteutettiin Lontoon Main Market -listalla. Suurin oli Commercial Bank of Qatarin anti, joka tuotti 444 miljoonaa euroa. Toiseksi suurimmasta annista vastasi sijoitusyhtiö Global Mena Financial Assets Limited, joka keräsi 318 miljoonaa euroa. Kolmanneksi suurin oli espanjalaisen Caja de Ahorros del Mediterraneo -pankin listautumisanti, joka tuotti 292 miljoonaa euroa Espanjan pörssissä BME:ssä.
– Vaikka kyseinen vuosineljännes on perinteisesti hyvin hiljainen, listautumisantimarkkinat ovat olleet huomattavan vaisut näiden kolmen kuukauden aikana. Rahoitusmarkkinoiden epävakaus on vaikuttanut kielteisesti kaikkiin Euroopan markkinoihin. Tuotto oli nyt vain yksi kuudesosa vuoden 2007 vastaavan ajan tuotosta. Maailmanlaajuisesta talouskriisistä ja yleisestä epäsuotuisasta tilanteesta huolimatta heinä–syyskuun viittä suurinta listautumisantia hallitsivat pankit ja sijoitusyhtiöt, sanoo yritysjärjestelyistä vastaava johtaja ja partneri Harri Valkonen. Todennäköisesti markkinatilanne pysyy alamaissa pitkälle ensi vuoteen, koska sijoittajat suhtautuvat edelleen varovasti erittäin epävarmaan taloustilanteeseen.
Kansainväliset listautumisannit
Euroopan markkinat ovat edelleen vetäneet puoleensa Euroopan ulkopuolisia yhtiöitä, joiden osuus listautumismarkkinoista on suurempi nyt kuin edellisinä vuosina. Euroopan ulkopuolisten yhtiöiden antien tuotto oli hieman yli puolet Euroopan pörsseissä toteutettujen antien tuotosta vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä. Kyse oli tässä tapauksessa yhtiöistä, jotka valitsivat antiensa toteutuspaikaksi Lontoon, Luxemburgin, NYSE Euronextin ja Oslon. Vastaavana aikana vuonna 2007 osuus oli hieman yli viidennes.
Heinä–syyskuussa toteutettiin 22 Euroopan ulkopuolisten yhtiöiden listautumisantia, jotka tuottivat yhteensä 944 miljoonaa euroa. Tämä oli sekä lukumääräisesti että arvoltaan vähemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten, kun 24 kansainvälistä listautumisantia tuotti 2 652 miljoonaa euroa.
Euroopan pörssit
Kolme arvoltaan suurinta listautumisantia toteutettiin Lontoossa, joten muut markkinat jäivät tässä suhteessa selkeästi jälkeen. Lontoon AIM-lista oli myös hyvin vaisu verrattuna vuoden 2007 vastaavaan neljännekseen. Tänä vuonna heinä–syyskuussa toteutettiin vain 10 listautumisantia, jotka tuottivat 108 miljoonaa euroa, kun viime vuonna luvut olivat 56 miljoonaa ja 2 736 miljoonaa euroa.
Espanjan pörssi BME nousi tuotoltaan toiseksi suurimmaksi pörssiksi heinä–syyskuussa 2008 yhden suuren listautumisannin ansiosta. Listautuja oli Caja de Ahorros del Mediterraneo, joka kokosi 292 miljoonaa euroa. Vuoden 2007 heinä–syyskuussa BME:ssä ei ollut yhtäkään listautumisantia, eikä myöskään vuoden 2008 huhti–kesäkuussa.
NYSE Euronext oli tuotoltaan kolmanneksi suurin, mutta suurin lukumäärän osalta, sillä se toteutti 20 listautumisantia. Annit tuottivat 260 miljoonaa euroa. Eniten, eli 250 miljoonaa euroa tuotti Germany1 Acquisition Ltd:n listautumisanti.
Tietoja IPO Watch Europe -selvityksestä
IPO Watch Europe -selvitys kartoittaa neljännesvuoden ajalta kaikki uudet, ensisijaiseen listauspaikkaan tehdyt listaukset, jotka on toteutettu Euroopan tärkeimmillä osakemarkkinoilla ja markkinasegmenteissä (Alankomaiden, Belgian, Espanjan, Irlannin, Britannian, Italian, Itävallan, Kreikan, Luxemburgin, Norjan, Portugalin, Puolan, Ranskan, Ruotsin, Saksan, Sveitsin ja Tanskan alueilla sijaitsevissa pörsseissä). Selvitykseen ei sisälly markkinoiden liikkeitä saman pörssin sisällä eikä lisäosakeoptioita (green shoe). Tämä selvitys sisältää uudet listaukset listauspäivän mukaan ajalta 1.7.–30.9.2008. Kaikki markkinatiedot on hankittu osakemarkkinoilta, eikä PwC ole niitä tarkistanut.
PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat neuvontapalveluja, tilintarkastusta ja verokonsultointia. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 154 000 henkilöä 153 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.