Pääomasijoittaminen kasvoi ennätyslukuihin USA:ssa

Pääomasijoitusmarkkinat piristyivät myös Suomessa

Amerikkalaiset pääomasijoittajat sijoittivat kaikkiaan 7,1 miljardia dollaria kasvuyrityksiin kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Samaan yllettiin edellisen kerran vuoden 2001 lopulla. Sijoituskohteiden määrä väheni 778:aan, mikä kertoo sijoittajien halukkuudesta isompiin kertainvestointeihin. Tiedot käyvät ilmi PricewaterhouseCoopersin ja Yhdysvaltain kansallisen pääomasijoittajayhdistyksen NVCA:n MoneyTree-raportista.

Terveyssektori jatkoi Yhdysvalloissa vahvaa kasvuaan. Alaan sijoitettiin enemmän kuin koskaan aiemmin. Koko sijoituspotista ohjautui terveyssektorille 36 prosentin siivu. Bioteknologiaan sijoitettiin eniten, yhteensä 1,5 miljardia dollaria. Lääketieteellisiä laitteita valmistaviin yrityksiin sijoitettiin 1,08 miljardia dollaria, mikä on 60 prosenttia enemmän kuin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Ohjelmistoyritykset menettivät kärkisijansa sijoituskohteena. Kaikkiaan ohjelmistoalalla tehtiin 193 sijoitusta, mikä on edelleen määrällisesti eniten, mutta rahallisesti sijoitusten arvo aleni 10 prosentilla. Media- ja viihdesektoriin sijoitukset kasvoivat 16 prosentilla, telekommunikaation 27 prosentilla ja internetiä hyödyntävän liiketoiminnan 31 prosentilla. Sen sijaan investoinnit puolijohteisiin ja kulutustuotteisiin laskivat.

Luvut Suomesta samansuuntaisia

Suomen pääomasijoitusyhdistys ry:n keräämien tilastojen mukaan myös Suomessa sijoittamisen suuntaviivat mukailivat Yhdysvaltojen kehitystä. Investointeihin käytetyt eurot lisääntyivät vuonna 2006, mutta samanaikaisesti sijoitettavien kohteiden määrä väheni. Kaikkiaan sijoituksia tehtiin Suomessa 265,7 miljoonalla eurolla. Pääomasijoittajien osuus tästä potista oli 157 miljoonaa, lähes 60 prosenttia.

”Kulutustuotteet, teollisuus ja tietotekniikka houkuttelivat eniten suomalaisia investoijia vuonna 2006. Kulutustuotteisiin sijoitettiin eniten, 60 miljoonaa euroa. Toiseksi eniten rahaa keräsivät teollisuuskohteet, joiden osuus kasvoi eniten. Myös terveyssektorin osuus investoinneista kasvoi, mutta sen osuus kaikista sijoituksista oli Suomessa vain yhdeksän prosenttia”, kertoo Suomen PwC:n partneri Matias Lindholm.

Kypsemmät kohteet kiinnostivat sijoittajia

Kiinnostus myöhemmän kasvuvaiheen yrityksiin lisääntyi merkittävästi USA:ssa. Kaikista sijoituksista 3 miljardia dollaria ohjautui 245 myöhemmän kasvuvaiheen kohteeseen. Sijoitukset siemenyrityksiin ja aloitteleviin yrityksiin sen sijaan vähenivät 30 prosentilla. Kaikkiaan rahaa sijoitettiin 1,1 miljardia dollaria 259 aloittelevaan yritykseen. Kasvuyrityksiä rahoitettiin 2,9 miljardilla dollarilla, joka oli 9 prosenttia enemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä.

PricewaterhouseCoopersin maailmanlaajuista pääomasijoittajapalvelua johtavan partnerin Tracy Lefteroffin mukaan USA:n pääomamarkkinat ovat terveellä pohjalla. Sijoituskohteet ovat jakautuneet tasaisesti eri kypsyysvaiheessa oleviin yrityksiin, ja sijoitukset kohdentuvat sekä perinteisiin teollisuudenaloihin että uusiin, lupaaviin kasvuyrityksiin.

”Kun investointimäärät kasvavat, on tärkeää seurata sijoituskohteita”, sanoo NVCA:n pääjohtaja Mark Heesen. ”Esimerkiksi bioteknologia ja lääketieteellisiä laitteita valmistavat yritykset vaativat paljon pääomaa erilaisten lupaprosessien hoitamiseen. Pääomasijoittajat tuntuvat nyt vastanneen tähän alan haasteeseen. Toisaalta myöhemmän kasvuvaiheen yrityksiin kohdistuvat investoinnit saattavat kertoa parantuneista exit-markkinoista tai potentiaalisesta listautumisesta.”

The PricewaterhouseCoopers/National Venture Capital Association MoneyTreeTM Report

MoneyTree-raportti mittaa yhdysvaltalaisten pääomasijoittajien investointeja yksityisiin kasvaviin yrityksiin USA:ssa. Raportti kattaa kaikki pääomasijoitustoimintaa ensisijaisesti harjoittavat yritykset, instituutiot ja ryhmät. Sijoituksiksi katsotaan sekä suorat sijoitukset että osasijoitukset. Sijoituksiksi ei lueta kuitenkaan lainoja, yritysostoja tai listautumisia. Vastaanottavien yritysten täytyy olla yksityisesti omistettuja ja niiden kotipaikka Yhdysvalloissa. Tiedot kerää Thomson Financial neljännesvuosittain suoraan pääomasijoittajilta.

Raporttiin voi tutustua osoitteissa www.pwcmoneytree.com ja www.nvca.org


PricewaterhouseCoopers (www.pwc.com) tarjoaa tilintarkastusta, verokonsultointia ja neuvontapalveluita yli 140 000 hengen voimin 149 maassa. Suomessa palveluksessamme työskentelee yli 650 henkeä 11 paikkakunnalla. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa maailmanlaajuisen PricewaterhouseCoopers-organisaation jäsenyrityksiin, joista jokainen on itsenäinen juridinen yhtiönsä. PricewaterhouseCoopers Private Equity & Venture Capital Practice on osa globaalia teknologiateollisuusryhmää, www.pwcglobaltech.com.

NVCA ja FVCA
The National Venture Capital Association (NVCA) (www.nvca.org) edustaa noin 480 pääomasijoittajaa Yhdysvalloissa. NVCA:n tavoitteena on lisätä pääomasijoittamisen arvostusta Yhdysvalloissa, tukea yritystoimintaa ja innovaatioita. Suomen pääomasijoitusyhdistys ry (The Finnish Venture Capital Association, FVCA, www.fvca.fi) perustettiin toukokuussa 1990. Yhdistyksen varsinaiset jäsenet ovat Suomessa pääomasijoitustoimintaa harjoittavia yhteisöjä. Yhdistyksen tarkoituksena on pääomasijoitustoimialan kehittäminen sekä yhdistyksen jäsenten etujen ajaminen Suomessa.