IFRS vaikuttaa jo investointipäätöksiin Euroopassa

Lehdistötiedote 24.3.2006

IFRS:n eli kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaan laaditut tilinpäätöstiedot ovat jo nyt vaikuttaneet Euroopassa tehtäviin sijoituspäätöksiin, selviää PricewaterhouseCoopersin teettämästä tutkimuksesta IFRS – eurooppalaisten sijoittajien näkemys (IFRS – The European investors’ view). Tutkimuksen mukaan IFRS-standardeihin siirtymisellä on todellista vaikutusta siihen, miten varainhoitajat näkevät kohdeyrityksensä ja millaisia sijoituspäätöksiä he tekevät.

PriwaterhouseCoopersin ja Ipsos MORIn tutkimukseen osallistui 187 varainhoitajaa vuoden 2005 viimeisellä neljänneksellä. Tutkimus toteutettiin seuraavissa maissa: Belgia, Saksa, Italia, Alankomaat, Norja, Portugali ja Iso-Britannia.

Jo ennen koko vuotta 2005 koskevien tilinpäätösten ilmestymistä yli puolet (52 prosenttia) vastanneista katsoi, että vuoden 2005 aikana julkaistuilla IFRS:n mukaan laadituilla tilinpäätöstiedoilla oli ollut välitön vaikutus heidän sijoituspäätöksiinsä. Vastaajista 21 prosenttia totesi, että IFRS:n mukaan laaditut tilinpäätöstiedot olivat vaikuttanut ostopäätöksiin sijoituskohteiden etsinnässä, ja 17 prosentilla se oli ollut yksi tekijä, jonka nojalla he olivat hylänneet tietyn sijoituskohteen. IFRS:llä oli samanlainen vaikutus jo olemassa olevia sijoituksia koskevassa päätöksenteossa – 22 prosenttia vastaajista totesi, että se oli vaikuttanut päätökseen myydä tietyn yhtiön osakkeita. Varainhoitajista 11 prosenttia katsoi IFRS:n tiedon vaikuttaneen siihen, että he olivat päättäneet pitää tietyt osakesijoitukset.

Kolme neljäsosaa vastaajista oli sitä mieltä, että IFRS on edesauttanut näkemään yhtiöiden ottamat taloudelliset riskit, ja 66 prosenttia katsoi näiden tietojen antavan selvän kuvan yritysten toiminnallisista riskeistä. Tämä on luultavasti yksi syy siihen, miksi melkein kolme neljästä (73 %) vastaajasta katsoi, että IFRS:llä on ollut ainakin jotain vaikutusta heidän näkemykseensä tietyn yrityksen arvosta, kun taas 27 % katsoi, että tuo vaikutus oli ollut "suuri" tai "kohtuullisen suuri". Osuus on odotettua korkeampi tässä vaiheessa, tutkimuksen toteuttamisen aikaan ensimmäiset IFRS:n mukaan laaditut tilinpäätökset eivät olleet vielä ilmestyneet.

- Olemme kiinnostuneina odottaneet, miten IFRS tulee vaikuttamaan markkinoihin. Eurooppalainen käsitys näyttäisi olevan, että IFRS lisää ymmärrystä yrityksiin, jolloin sijoittajat pystyvät tekemään niistä tarkempia arvioita. Kaikesta tähän muutokseen uhratusta työstä ja rahasta täytyykin koitua jotain hyötyä, toteaa Tomi Seppälä, Suomen PricewaterhouseCoopersin IFRS-asioista vastaava osakas.

- Etenkin useimmat varainhoitajat – jotka ovat sijoituksia koskevan päätöksenteon etujoukkoa – ovat selvästikin pitäneet näitä uusia tietoja tervetulleina. Vaikka olemmekin vasta IFRS:n käyttöönoton alkuvaiheissa, tuntuvat he saavan jo nyt paremman käsityksen yritysten suorituskyvystä IFRS:n mukanaan tuoman läpinäkyvyyden ansiosta. Tämä vaikuttaa tietysti heidän näkemyksiinsä yritysten arvosta ja sitä kautta luonnollisesti sijoituspäätöksiin.

Tutkimuksen mukaan suurin osa varainhoitajista katsoi ymmärtävänsä IFRS:n vaikutukset – 73 % totesi, että he tietävät paljon tai kohtuullisen paljon uusista standardeista, ja 76 % oli sitä mieltä, että he luottivat joko erittäin tai melko paljon omaan ymmärrykseensä siitä, miten IFRS vaikuttaa heidän sijoituskohteinaan oleviin yrityksiin. Kuitenkin vain 12 % oli "hyvin luottavaisia", joten valistustyötä on vielä tehtävä.

Olipa varainhoitajien ymmärryksen taso mikä tahansa, he kuitenkin näyttävät arvostavan yritysten pyrkimyksiä esittää tiedot IFRS:n mukaisina ja antoivat tästä myönteistä palautetta. Vastaajista 81 % katsoi johdon selvinneen haasteesta tehokkaasti ja 79 % oli sitä mieltä, että IFRS:n mukaisesti laaditut tilinpäätökset olivat hyödyllisiä.

- Yrityksissä on tehty lujasti töitä IFRS:n käyttöönottamiseksi, ja siksi varainhoitajien osoittama luottamus tähän mennessä tehtyyn työhön on varmasti rohkaisevaa. On myönteisiä merkkejä siitä, että sijoittavat näkevät IFRS:n välineenä, jolla tilinpäätöksistä saadaan selkeämpiä ja vertailukelpoisempia, Tomi Seppälä toteaa.

Kun yritykset nyt laativat ensimmäiset IFRS-tilinpäätöksensä vuodelta 2005 ja ovat ottamassa IFRS:n osaksi päivittäistä liiketoimintaansa sen sijaan, että se olisi vain yksi projekteista muiden joukossa, johdon on jatkettava tähänastisia ponnistuksia ja välitettävä tietoa edelleen sen varmistamiseksi, ettei mitään odottamattomia asioita tule esille.”

Lisätietoja:
Tomi Seppälä, osakas
puh. (09) 2280 1365


PricewaterhouseCoopers Oy tarjoaa tilintarkastusta, verokonsultointia ja neuvontapalveluja yli 130 000 hengen voimin 148 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa maailmanlaajuisen PricewaterhouseCoopers-organisaation jäsenyrityksiin, joista jokainen on itsenäinen juridinen yhtiönsä.