Harkitsetko yhtiöittämistä?

PwC:ltä tukea prosessin läpivientiin

Euroopan Unionin regulaation myötä kuntien ja valtion liiketoimintoja koskeva regulaatio on tiukentunut. Tästä esimerkkinä Destia-päätöksen myötä käynnistynyt uudistamishanke kuntalain muuttamiseksi siten, että kuntalaissa asetettaisiin velvollisuus yhtiöittää kuntien markkinaehtoiset, kilpaillut tuotantotoiminnot.

Usein myös toiminnan alkuperäinen tarkoitus ja toimintatavat ovat voineet muuttua. Toimintojen tehostaminen, eriyttäminen, alueellinen yhteistyö sekä taloudellinen ennustettavuus saattavat edellyttää yhtiömuotoa. Verotuksellisista, hankintalainsäädännöllisistä ja liiketaloudellisista syistä on usein perusteltua harkita liiketoiminnallisten kokonaisuuksien yhtiöittämistä. Myös tilaajat ja toiminnan rahoittajat saattavat edellyttää liiketaloudellisen toiminnan harjoittamista yhtiömuodossa.

Asiantuntijamme toimivat apuna yhtiöittämisprosessin toteuttamisen taloudellisena, rahoituksellisina ja juridisina neuvonantajina. Lue lisää oheisesta esitteestä!
PwC:ltä tukea yhtiöittämisprosessiin

Lataa esite Harkitsetko yhtiöittämistä? (pdf 269 KB)