Vuoden laatuinnovaatio -kilpailu
PwC:n yhteistyökumppani Suomen Laatuyhdistys järjestää nyt kolmannen kerran Vuoden laatuinnovaatio -kilpailun, jonka tavoitteena on lisätä Suomessa syntyvien innovaatioiden määrää ja kohottaa niiden tasoa. Kilpailussa on neljä sarjaa, jotka ovat Suuret yritykset, PK-yritykset, julkinen sektori ja yleishyödylliset yhteisöt sekä tämän vuoden uutuutena mikroyritykset.
Tuote- tai teknologiainnovaatioiden lisäksi kilpailuun voi osallistua esimerkiksi johtamisen, toimintatapojen tai palvelujen kehittämiseen liittyvällä hakemuksella. Innovaatio saattaa olla kokoluokaltaan hyvin pieni ja se voi liittyä myös henkilöstön kehittämiseen tai ympäristönsuojeluun.
Osallistujaennätys
Vuoden laatuinnovaatio -kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 55 hakemusta, kun viime vuonna vastaava luku oli 52. Hakemukset jakaantuivat eri sarjoihin melko tasaisesti.
Nyt arviointiraati käsittelee hakemukset sarjoittain parityöskentelynä pyytäen tarvittaessa asiantuntijalausuntoja. Tämän jälkeen raati pisteyttää kaikki hakemukset kilpailun kriiteristön mukaisesti. Lopulliset valinnat tekee Suomen laatupalkinto –kilpailun tuomaristo. Palkinnot jaetaan Maailman laatupäivänä 12.11.2009 järjestettävässä Suomen laatupalkinto -gaalassa Kalastajatorpalla.
Vuoden laatuinnovaatio -kilpailu on osa Suomen laatupalkinto -kilpailua, jonka historia ulottuu vuoteen 1976 asti.
Lisätietoja osoitteesta
www.laatukeskus.fi/innovaatio sekä projektipäällikkö
Timo Tuloselta, puh. 040 500 0795.