Arvonmääritys ja strateginen suunnittelu

Kymmenen PricewaterhouseCoopers Suomen asiantuntijaa työskentelee arvonmäärityksiin liittyvien kysymysten sekä strategista suunnittelua tukevien taloudellisten analyysien parissa osana PwC-ketjun arvonmääritysasiantuntijoiden kansainvälistä verkkoa. Tyypillistä toimeksiantoa meillä ei ole. Alla olevat esimerkit kuitenkin valaisevat sitä, mitä PwC:n Valuation & Strategy -asiantuntemuksen ja -työn piiriin kuuluu.

Miksi käyttää PwC:tä asiantuntijana?

Sovellettavista arvonmääritysperiaatteista ja -menetelmistä vallitsee varsin laaja yhteisymmärrys kansainvälisten talousvaikuttajien keskuudessa. Taustalla on laajasti tutkittu, dokumentoitu ja jopa standardoitu aineisto. Kenen tahansa taulukkolaskennan ja taloustieteen perusteet tuntevan henkilön voisi olettaa kykenevän laatimaan standardivaatimukset täyttävän arvomäärityksen. Tiettyyn rajaan asti näin onkin.

Tilanne voidaan kuitenkin rinnastaa esimerkiksi Kalle Palanderin ja aktiiviharrastajan suhteeseen. Jälkimmäinen voi televisiosta pujottelukisaa seuratessaan kertoa, mitä Kallen pitäisi radalla tehdä. Hän pystyisi jopa lähtemään omine suksineen samaan mäkeen. Lopputulemana olisi todennäköisesti ulosajo, kaatuminen tai virheettömällä suorituksella minuuttitolkulla Kallea heikompi aika. Syitä eroon on useita, joista merkitystä on esimerkiksi seuraavilla: rutiini, taito, kohteen ja olosuhteiden tuntemus, kokemus erilaisista olosuhteista ja niiden muutoksista, työkalut, tiimin tuki ja aiemmat referenssit menestyksestä. Sama koskee ammattimaista arvonmääritystä!

Yhteystiedot
Kimmo Vilske
Partner, Valuation & Strategy Leader
puh.  (09) 2280 1938
Matias Lindholm
Partner, Valuations
puh.  (09) 2280 1885
Iiro Aalto-Setälä
Director, Mergers & Acquisitions Leader
puh.  (09) 2280 1951

© 2006-2008 PricewaterhouseCoopers. All rights reserved. PricewaterhouseCoopers refers to the network of member firms of PricewaterhouseCoopers International Limited, each of which is a separate and independent legal entity.
Accessibility information Skip navigation Countries online