Osakepalkkiot ja lakisääteiset sivukulut

Eläkkeen perusteena olevia työansioita koskevaa lainsäädäntöä tarkennettiin vuoden 2006 alusta voimaantulleilla muutoksilla siten, että työstä maksettuna vastikkeena ei enää pidetä muun muassa osakkeina tai sijoitustalletuksina työntekijöille annettavia palkkioita silloin, kun ne täyttävät tietyt laissa tarkemmin säädetyt edellytykset.

Vuoden 2006 alusta voimaantullut lakimuutos sisältyy Työntekijäin eläkelain (TEL) 7 § :n 3 momentin 4a kohtaan. Uuden työntekijän eläkelain (TyEL) voimaantultua vuoden 2007 alusta, kyseinen säännös sisältyy lain 70 §:ään. Eläketurvakeskus on aiemmin julkaissut asiaa koskevan soveltamisohjeen "Kannustinjärjestelmien perusteella maksettavat suoritukset.” Ensimmäiset lausuntonsa kyseisen lainkohdan soveltamisesta Eläketurvakeskus on julkaissut tammikuussa 2007.

Vuoden 2006 alusta lukien lakisääteisiä eläkevakuutusmaksuja ei tarvitse maksaa työntekijän saamasta palkkiosta, joka annetaan työnantajayhtiön tai sen kanssa samaan konserniin tai muuhun vastaavaan taloudelliseen yhteenliittymään kuuluvan yhtiön arvopaperipörssissä noteerattuina osakkeina, sijoitustalletuksena, tai muulla vastaavalla tavalla. Edellytyksenä on myös, että palkkion lupaamisen ja palkkion saamisen välillä on vähintään vuosi.

Eläketurvakeskus on lausunnoissaan todennut, että palkkion tulee perustua kaikilta osin työnantajayhtiön jonkin konserniyhtiön osakkeisiin. Muulla taloudellisella yhteenliittymällä tarkoitetaan lainsäädäntöön perustuvaa riippuvuussuhdetta yhtiöiden välillä. Palkkion lupaamisella tarkoitetaan lähtökohtaisesti ajankohtaa, jolloin työntekijälle ilmoitetaan palkkiojärjestelmän käyttöön ottamisesta sekä kyseisen työntekijän kuulumisesta palkkiojärjestelmän piiriin.

Eläkevakuutusmaksuja ei tarvitse maksaa, vaikka palkkio annettaisiin osakkeiden sijasta osin tai kokonaan rahana edellyttäen, että palkkiona saatavan edun arvo riippuu yhtiön osakkeiden arvon kehityksestä. Palkkion muuttaminen käteissuoritukseksi ei siis saa merkitä palkkiojärjestelmän tosiasiallisen luonteen muuttumista siten, että maksettava palkkio olisi tosiasiallisesti rinnastettavissa tavanomaiseen tulospalkkioon, jonka saaminen perustuu yrityksen omaan toimintaan liittyviin taloudellisiin tai toiminnallisiin tunnuslukuihin perustuvien tavoitteiden saavuttamiseen.

Eläketurvakeskuksen mukaan esimerkiksi niin sanottujen rajoitettujen osakeoikeuksien perusteella työntekijälle maksettuja osinkovastikkeiksi (dividend equivalent) nimettyjä suorituksia ei pidetä osakkeen arvon kehitykseen perustuvina suorituksina. Niistä tulee maksaa eläkevakuutusmaksut, vaikka rajoitetuista osakeoikeuksista ohjelman loputtua saatua etua ei luettaisikaan eläkkeen perusteena olevaan ansioon.

Vähintään vuoden mittainen odotusaika palkkion lupaamisen ja sen antamisen välillä aikaansaa sen, ettei saatavan edun lopullinen arvo ole määriteltävissä palkkion lupaamishetkellä eikä työntekijän työpanoksella voida siten katsoa olevan välitöntä vaikutusta saatavan edun määrään.

Edellä mainitut ehdot täyttävästä palkkiosta ei makseta eläkemaksuja, mikäli palkkio maksetaan työntekijälle 1.1.2006 jälkeen. Käytännössä vuoden 2006 alusta voimaan tullut säännös tulee siis sovellettavaksi myös sellaisiin palkkioihin, jotka on työntekijöille luvattu jo ennen vuotta 2006, mutta jotka lopullisesti annetaan työntekijälle vasta 1.1.2006 jälkeen.

Huomattavaa on, että käytännössä palkkiojärjestelmät ovat yritys- tai konsernikohtaisia ja järjestelmien ehdoissa on huomattavia eroja. Tästä syystä edellä mainittuihin eläke- ja sosiaaliturvamaksuihin liittyviin säännöksiin sisältyy usein tulkintaa. Säännösten soveltaminen on suositeltavaa tutkia erityisesti uutta insentiivijärjestelmää suunniteltaessa.

Lisätietoa aiheesta: Eläketurvakeskus: "Kannustinjärjestelmien perusteella maksettavat palkkiot"

Eläketurvakeskuksen 22.1.2007 julkaisemat lausunnot:
Asianumero 12481
Asianumero 12483
Asianumero 12484
Asianumero 12486


Yhteystiedot
Risto Löf
Tax Partner
puh.  (09) 2280 1811
Aiheeseen liittyvää

© 2007-2008 PricewaterhouseCoopers. All rights reserved. PricewaterhouseCoopers refers to the network of member firms of PricewaterhouseCoopers International Limited, each of which is a separate and independent legal entity.
Accessibility information Skip navigation Countries online