Arviointipalvelumme julkiselle sektorille

Vaikka arvioinnin voidaan sanoa vakiinnuttaneen asemansa julkishallinnon kehittämisen välineenä, on arviointien hyödynnettävyys edelleen keskeinen arviointitoiminnan haaste. Arvioinnit toteutetaan edelleen usein projektin päätyttyä tai vaiheessa, jossa kehittämistoimenpiteitä on enää vaikeaa tai mahdotonta tehdä. Ongelmaksi muodustuu usein myös seurantatiedon puute ja projektin tavoitteiden sekä onnistumisen edellytysten määrittelemättömyys. Hankkeen menestystekijöitä aletaan pohtia vasta projektin loppuarvioinnin yhteydessä.

PricewaterhouseCoopersin projektinhallintamallissa arviointi on integroitu kiinteäksi osaksi projektin toteutusta ja laadunhallintaa. Lähestymistavalla on lukuisia etuja perinteisiin arviointimalleihin verrattuna. Arviointihavainnot kerätään osana projektin toteutusta, jolloin saadaan vähemmällä panostuksella laadukkaampaa tietoa. Tämä mahdollistaa välittömän projektiaikaisen palautteen ja reagointimahdollisuuden. Projektihallintaan integroidussa arviointimallissa myös työnjako projektin toteuttajan ja ulkoisen arvioijan välillä voidaan hoitaa kustannustehokkaasti: ulkoisen arvioitsijan asiantuntemusta hyödynnetään vain siellä missä siitä on lisäarvoa projektille.

PricewaterhouseCoopersin arviointipalveluissa syvällinen toimialaosaaminen yhdistyy laaja-alaiseen arviointimenetelmien ja taloudellisten analyysivälineiden hallintaan. Meillä on erityisosaamista muun muassa seuraavilta toimialoilta ja politiikka-alueilta:

  • yritys- ja elinkeinopolitiikka
  • innovaatio- ja teknologiapolitiikka
  • liikenne
  • energia
  • henkilöstöpolitiikka
  • koulutus- ja tiedepolitiikka
  • työelämän kehittäminen
  • aluekehittäminen.
Toimialaosaamisen lisäksi arviointiasiantuntijoillamme on syvällinen julkishallinnon toimintaperiaatteiden ja ohjausjärjestelmien tuntemus. Käytössämme ovat parhaat asiantuntijat niin kotimaasta kuin PwC:n kansainvälisestä verkostostakin kunkin arviointihankkeen erityistarpeisiin.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Yhteystiedot
Arviointi- ja neuvontapalvelut
Mikko Wennberg
puh.  050 1261
Yritysvastuu
Sirpa Juutinen
puh.  040 578 2615
Lisää aiheesta

© 2006-2008 PricewaterhouseCoopers. All rights reserved. PricewaterhouseCoopers refers to the network of member firms of PricewaterhouseCoopers International Limited, each of which is a separate and independent legal entity.
Accessibility information Skip navigation Countries online