Kiinassa astui vuoden 2008 alussa voimaan uusi yhtiöverolaki (Corporate Income Tax Law), jolla yhtenäistetään Kiinassa toimivien yhtiöiden verotusta. Ulkomaiset yhtiöt ovat maksaneet tähän mennessä kiinalaisia yhtiöitä vähemmän tuloveroja, mutta uuden yhtiöverolain myötä tuo veroetu on poistunut. Kiinalaisyhtiöiden yhteisöveroaste on ollut 33 prosenttia, mutta ulkomaisten yhtiöiden yhtiöveroaste on toteutettu 15 prosentin tai 24 prosentin mukaan.
- Kiinalaiset yhtiöt ovat jo pitkään arvostelleet sitä, että ulkomaisten yhtiöiden yhteisöveroaste on ollut kiinalaisiin yhtiöihin verrattuna selvästi pienempi. Tämä on antanut ulkomaisille yhtiöille kilpailuetua, josta nyt ollaan luopumassa uuden yhtiöverolain myötä. Kiina jatkaa silti edelleen päättäväisesti markkinoidensa avaamista ulkomaisille sijoittajille ja yhtiöille kilpailukyvyn sekä kasvun takaamiseksi, kertoo johtava veroasiantuntija Kelvin Lee PwC:n Pekingin toimistolta.
Uusi yhtiöverolaki on määrittänyt yhtenäisen 25 prosentin verokannan kaikille Kiinassa toimiville yrityksille, mutta joillekin toimialoille on määritelty toimialakohtainen yhteisöveroaste. Korkean teknologian yrityksille on määritelty 15 prosentin verokanta ja pienille yrityksille tai pientä voittoa tekeville yhtiöille 20 prosentin verokanta. Laki suosii korkean teknologian lisäksi erityisesti luonnonsuojelua, sillä yhtiöt saavat ympäristöystävällisistä investoinneista erilaisia verohyvityksiä.
- Kiinan verotusjärjestelmää uudistetaan jatkuvasti länsimaisempaan suuntaan ja esimerkiksi ympäristönäkökulmia painotetaan yhä enemmän verotuksessa ja sen uudistamisessa. Ympäristöasioihin kiinnitetään Kiinassa erittäin paljon huomiota ja siitä on tulossa yhä tärkeämpi osa-alue maan talouskasvun ja infrastruktuurin kehittämisessä. Kiina halutaan edelleen pitää kiehtovana talousalueena myös ulkomaisten sijoittajien ja yhtiöiden näkökulmasta, jatkaa Kelvin Lee.
Maan talous kasvaa jo kolmatta vuotta yli 10 prosentin vauhdilla ja kasvunäkymät ovat tältä osin myös tulevaisuudessa erittäin hyvät.
Uuden yhtiöverolain mukaan yhtiötä pidetään kiinalaisena, jos se on perustettu Kiinassa paikallisten säännösten mukaisesti tai sitä johdetaan Kiinasta käsin. Aiemman lain mukaan yhtiön ’asuinvaltio’ määräytyi yhtiön perustamismaan mukaan.
- Verouudistuksilla pyritään rakentamaan Kiinaan verotusjärjestelmä, jolla voidaan myös toteuttaa verotus yhtenäisemmän käytännön mukaisesti. Kiinassa on tällä hetkellä noin miljoona verotoimistoa, joten todellisissa verotuskäytännöissä on vaihtelua ja eroja. Verotuskäytäntöjen yhtenäistäminen on Kiinalle todella iso haaste. Selvää on, että kiinalaista verotusjärjestelmää viedään yhä länsimaisempaan ja yhä enemmän ympäristönäkökulmia huomioivaan suuntaan.