Eduskunta hyväksyi lokakuun 18. päivänä hallituksen esityksen ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta annetun lain (ns. avainhenkilöverolaki) 12 § muuttamisesta, jonka johdosta lain soveltamista jatketaan vuosina 2008 - 2011 alkaneeseen työskentelyyn. Samalla hyväksyttiin valtiovarainvaliokunnan ehdotus, jonka mukaan lain nykyinen 24 kuukauden soveltamisaika pidennetään 48 kuukauteen. Myös ehdotus lain soveltamista koskevan hakemuksen jättöajan pidentämisestä 30 päivästä 90 päivään hyväksyttiin.
Laki soveltuu, mikäli
- ulkomailta tuleva palkansaaja työskentelee suomalaisen työnantajan lukuun
- henkilöllä on erityisasiantuntemusta tehtävissään
- hän ei ole Suomen kansalainen
- hän ei ole ollut Suomessa yleisesti verovelvollinen Suomessa työskentelyn aloittamista edeltävän viiden kalenterivuoden aikana ja
- suomalaisen työantajan hänelle maksama kuukausirahapalkka ylittää 5 800 euroa koko avainhenkilöverolain soveltamisajan (maksimissaan 48 kuukautta).
Vaikka hallituksen esittämä jatkolaki tulee voimaan vasta vuoden 2008 alusta, edellä kuvattuja muutoksia haku- ja soveltamisaikaan sovelletaan jo 1.1.2007 tai sen jälkeen alkavaan työskentelyyn. Niitä ei kuitenkaan sovelleta työskentelyyn, joka on alkanut jo ennen 1.1.2007. Tästä johtuen uudet säännökset on hyvä ottaa huomioon Suomessa työskentelyn aloittamisen (ja tänne muuttamisen) ajoittamisessa, jos tällaista on vielä tämän vuoden aikana suunnitteilla.
PricewaterhouseCoopers avustaa mielellään avainhenkilöverolain edellytysten täyttymisen selvittämisessä sekä lain soveltamista koskevan hakemuksen laatimisessa.