Finnish Wellbeing Center ja PricewaterhouseCoopers yhteistyöhön: Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden markkinat kasvavat

Lehdistötiedote 18.4.2007

Japanissa menestynyt Finnish Wellbeing Center (FWBC) Finland Oy ja PricewaterhouseCoopers (PwC) ovat solmineet yhteistyösopimuksen vanhusväestölle suunnattujen hyvinvointipalvelujen ja hyvinvointikeskus-konseptin konsultoinnista sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle.

Yhteistyön tavoitteena on yhdistää osapuolten toimiala- ja taloudellinen osaaminen, yhteistyöverkostot ja kokemus sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla. Erityisesti ikääntyville suunnattujen tilojen rakentamisen suunnittelussa ja toteuttamisessa uskotaan yhteistyöstä olevan asiakkaille hyötyä. Samoin julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien kehittäminen avaa uusia mahdollisuuksia ikäihmisten hyvinvointipalvelujen markkinoiden kasvulle.

Taloudelliset ennustemallit osoittavat, että vanhustenhuollon kustannukset nousevat merkittävästi ikääntymisen myötä. On ennakoitu, että Suomessa vanhustenhuollon kokonaiskustannukset jopa kolminkertaistuvat vuoteen 2040 mennessä. Vanhuspalveluista vastuussa olevat tahot joutuvatkin etsimään uusia vaihtoehtoja ikäihmisten asumis- ja hyvinvointipalveluiden tarjoamiseen.

FWBC Finland sai alkunsa Japanissa toteutetusta Finnish Wellbeing Center -projektista. Sendain kaupunkiin rakennettu hyvinvointikeskus perustuu suomalaiseen arkkitehtuuriin, hoito- ja palveluosaamiseen ja hyvinvointiteknologiaan. Tavoitteena on tukea ikääntyvän väestön itsenäistä asumista kotona tai hyvinvointikeskuksessa mahdollisimman pitkään. Konseptin mukaan tämä taataan henkilökunnan hoito- ja palveluosaamisella, monipuolisilla ennaltaehkäisevillä ja kuntouttavilla palveluilla sekä ikääntyvän, hänen omaistensa, henkilökunnan ja lähiseudun asukkaiden tarpeiden mukaan rakennetulla fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti esteettömällä ympäristöllä.

Laitoshoidosta hyvinvointikeskuksiin

- Japanissa on maailman nopeimmin vanheneva väestö. Japanissa kodin ja pitkäaikaishoidon välissä ei ole ollut ikääntyville muita vaihtoehtoja, joten hyvinvointikeskuksille on selvä tilaus. Myös Suomen vanhustenhuollossa tähdätään pois laitoshoidosta kohti kevyempiä hoitomuotoja ja tukipalveluita. FWBC:n hyvinvointikeskus-konsepti tarjoaa korkeatasoisen kokonaisuuden kotimaan tarpeeseen. Kiinnostusta malliin löytyy myös maailmalta, muun muassa Taiwanista, Australiasta, Koreasta, Turkista ja Italiasta, FWBC:n toimitusjohtaja Hilkka Tervaskari kertoo näkymistä.

PwC tarjoaa neuvontapalveluita sekä julkiselle että yksityiselle sektorille vanhustenhuollon ja hyvinvointipalveluiden kehittämiseen, arviointiin sekä tulevaisuuden toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.

- Kunnat ovat vastuussa vanhustenhuollon palveluiden järjestämisestä. Haluamme olla suunnittelemassa ja toteuttamassa tulevaisuuden laadukasta ja kustannustehokasta vanhustenhuoltoa. Tuomme yhteistyöhön taloudellisen ja toiminnallisen osaamisemme yhdistettynä projektien johtamisen ja muutoshallinnan asiantuntemukseen, PwC:n terveydenhuollon asiantuntija, TtT Kirsi Kiviniemi sanoo.

Vuonna 2000 Suomen väestöstä noin 15 prosenttia oli yli 65-vuotiaita. Vuoteen 2030 mennessä heidän osuutensa on ennakoitu kasvavan yli 26 prosenttiin väestöstä. Yli 75-vuotiaiden osuus Suomessa lähes kaksinkertaistuu vuodesta 2000 vuoteen 2030 (7 % - 13,7 %). EU:n alueella vuonna 2000 yli 65-vuotiaiden osuus oli 16,1 prosenttia ja vuoden 2050 arvio on 27,5 prosenttia.

Lisätietoja yhteistyöstä antavat

FWBC:
Hilkka Tervaskari, toimitusjohtaja, SHJ
hilkka.tervaskari@fwbc.fi
puh. 050 350 8511

PwC:
Kirsi Kiviniemi, terveydenhuollon asiantuntija, TtT
kirsi.kiviniemi@fi.pwc.com
puh. (09) 2280 1884

FWBC Finland Oy on 11 hyvinvointialan yrityksen ja Finpron vuonna 2003 perustama yritys, jolla on tällä hetkellä toimintaa Suomessa ja Japanissa. FWBC:n toiminta perustuu hyvinvointi- sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoalojen hankkeiden suunnitteluun, konsultointiin ja konseptointiin. FWBC markkinoi päätuotteenaan Finnish Wellbeing Center hyvinvointikeskus-konseptia, johon liittyvät kiinteästi koulutus, suomalainen esteetön arkkitehtuuri ja hyvinvointiteknologia. Konseptin avulla voidaan edistää ikäihmisten toimintakykyä ja elämänlaatua sekä samalla vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiin.

PricewaterhouseCoopers tarjoaa tilintarkastus-, vero- ja neuvontapalveluja 149 maassa. Suomessa PwC:n palveluksessa työskentelee yli 650 henkeä 11 paikkakunnalla. PwC:n sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita Suomessa ovat toimialan julkiset organisaatiot (kunnat, kuntayhtymät, ministeriöt, sairaanhoitopiirit, sairaalat) sekä yksityinen sektori, yhteisöt ja säätiöt. PwC:n kansainvälinen yhteistyö Health Care -toimialalla on järjestetty Health Research Institute (HRI) -nimisen yhteistyöverkostomallin kautta. HRI tutkii sosiaali- ja terveydenhuollon uutta osaamista, analysoi trendejä ja parhaita käytäntöjä. HRI:n verkostossa toimii yli 4 000 alan asiantuntijaa.


Yhteystiedot
Kirsi Kiviniemi
puh.  (09) 2280 1884

© 2007-2008 PricewaterhouseCoopers. All rights reserved. PricewaterhouseCoopers refers to the network of member firms of PricewaterhouseCoopers International Limited, each of which is a separate and independent legal entity.
Accessibility information Skip navigation Countries online