Hyvän raportoijan palkinnot Kuulonhuoltoliitolle, Pääkaupunkiseudun Partiolaisille ja Liikesivistysrahastolle

Lehdistötiedote 11.10.2006

PricewaterhouseCoopersin Avoin raportti 06 -kilpailun isojen yhdistysten sarjan voitti tänä vuonna Kuulonhuoltoliitto, pienten yhdistysten sarjan Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ja apurahasäätiöiden sarjan Liikesivistysrahasto. Raati antoi lisäksi kunniamaininnan suurten yhdistysten sarjassa Suomen Mielenterveysseuralle.

Kilpailu on tarkoitettu kolmannen sektorin toimijoille, jotka hankkivat varoja julkisin keräyksin tai käyttävät julkisia varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Vuosittaisen palkinnon tarkoituksena on kannustaa yhdistyksiä ja järjestöjä raportoimaan läpinäkyvästi ja laadukkaasti. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna toista kertaa.

Kilpailusarjoja oli kolme: apurahasäätiöt, pienet ja suuret yhdistykset. Yhteensä 15 000 euron palkintosumma jaettiin sarjojen voittajien kesken.

- Pääsääntöisesti kaikki kilpailuun osallistuneet raportit olivat hyviä ja tilinpäätökset hyvin ja huolella tehtyjä. Toimintakertomuksiin sisältyi useimmiten myös selkeä ja kattava kertomus toiminnasta ja sen tarkoituksesta, raadin puheenjohtaja, varatuomari Birgitta Kantola totesi. Raporteista löytyi edelleen myös parannettavaa. Monista raporteista ei käynyt riittävän selvästi ilmi, mihin kerätyt varat on käytetty. Raati kiinnitti myös huomiota siihen, ettei raporttien kohderyhmä ole aina kovin selvä.

- Tällaiselle kilpailulle on olemassa tilaus, koska rahankeräyksessä ja varojen käytössä on esiintynyt vuosien varrella myös epäselvyyksiä. Ihmiset haluavat tietää, menevätkö heidän lahjoittamansa rahat oikeaan tarkoitukseen. Myös yritykset lahjoittavat vuosittain erilaisiin keräyksiin sekä kolmannen sektorin yhteistyökumppaneille huomattavia summia rahaa. Entistä parempi läpinäkyvyys pienentää yritysten riskejä, totesi raadin jäsen Johannes Koroma.

Raporttien arvioinnista vastasi raati, johon kuuluivat Birgitta Kantola, Martin Granholm, Matti Honkala, Johannes Koroma ja Liisa Ollila.

Kilpailuun osallistui tänä vuonna 31 yhdistystä ja säätiötä. Vuoden 2006 arvioinnin kohteena olivat vuodelta 2005 laaditut raportit, joiden avulla yhdistys tai säätiö raportoi toiminnastaan ja taloudestaan jäsenkunnalle ja muille sidosryhmille. Kilpailun arvioinnissa käytetyt kriteerit ovat luettevissa PwC:n internet-sivuilta www.pwc.com/fi -> Avoin raportti.

Lisätietoja:
raadin puheenjohtaja Birgitta Kantola, puh. 050 536 8250

PricewaterhouseCoopers:
toimitusjohtaja Johan Kronberg, puh. (09) 2280 1253
partneri Johanna Perälä, puh. (09) 2280 1347
director Sirpa Juutinen, puh. (09) 2280 1815


PricewaterhouseCoopers tarjoaa tilintarkastusta, verokonsultointia ja neuvontapalveluita yli 130 000 hengen voimin 148 maassa. Suomessa palveluksessamme työskentelee yli 600 henkeä 11 paikkakunnalla. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa maailmanlaajuisen PricewaterhouseCoopers-organisaation jäsenyrityksiin, joista jokainen on itsenäinen juridinen yhtiönsä.


Lisää aiheesta

© 2006-2008 PricewaterhouseCoopers. All rights reserved. PricewaterhouseCoopers refers to the network of member firms of PricewaterhouseCoopers International Limited, each of which is a separate and independent legal entity.
Accessibility information Skip navigation Countries online