Lehdistötiedote 13.2.2008
KTM, partneri Klaus Keravuori on nimitetty 1. maaliskuuta alkaen PricewaterhouseCoopers Oy:n (PwC) verokonsultointi-liiketoiminta-alueen johtajaksi.
Klaus Keravuori on työskennellyt PwC:llä vuodesta 1999 alkaen. Keravuori työskentelee tällä hetkellä PwC:n yritysjärjestelyt-liiketoimintaryhmän johtajana. Hänellä on laaja talouselämän ja yrityssektorin toimintojen johtamisen ja kehittämisen kokemus sekä kotimaassa että ulkomailla. Yrityskaupoissa hän on johtanut muun muassa useita merkittäviä toimialajärjestelyhankkeita. Ennen PwC:lle tuloa hän on toiminut pörssiyhtiöiden johto- ja hallitustehtävissä.
- Kansainvälistyvä ympäristö asettaa asiakkaillemme yhä enemmän haasteita kilpailukykynsä vahvistamisessa. Verosuunnittelun tärkeys korostuu ja yritysten tulee katsoa verokysymyksiä monesta eri näkökulmasta, toteaa Klaus Keravuori.
Verokonsultoinnin johtajan tehtävien lisäksi Keravuori johtaa myös jatkossa tiettyjä yritysjärjestelyhankkeita.
- Uusi järjestely mahdollistaa entistä syvemmän yhteistyön PwC:n verokonsultoinnin ja neuvontapalveluiden välillä. Näin voimme tarjota asiakkaillemme yhä kokonaisvaltaisempaa palvelua, Keravuori sanoo.
PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat tilintarkastusta, verokonsultointia ja neuvontapalveluja. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 146 000 henkilöä 150 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.