PricewaterhouseCoopers kannustaa kolmatta sektoria läpinäkyvään raportointiin

Lehdistötiedote 16.5.2006

PricewaterhouseCoopers myöntää tänäkin vuonna hyville raportoijille 15 000 euron palkinnon. Kilpailu järjestetään vuosittain, ja sen tavoitteena on kannustaa kolmannen sektorin toimijoita raportoimaan läpinäkyvästi ja laadukkaasti.

Kolmannen sektorin kilpailu rahoituksesta kiristyy, kun järjestöt ja yhdistykset etsivät aikaisempaa useampia rahoituksen tukipilareita.

– Vapaaehtoistoiminnan merkitys kasvaa sitä mukaa, kun julkisen rahoituksen paineet lisääntyvät. Kiitos ja kättely rahankerääjiltä ei enää riitä, vaan luottamus rakennetaan läpinäkyvällä toiminnalla ja selkeällä raportoinnilla varojen hankinnasta sekä niiden käytöstä, painottaa PricewaterhouseCoopers Oy:n toimitusjohtaja Johan Kronberg.

Kilpailusarjoja on kolme: apurahasäätiöt, muut yleishyödylliset säätiöt ja yhdistykset. Palkintosumma jaetaan näiden kilpailusarjojen voittajien kesken. Vuoden 2006 arvioinnin kohteena ovat vuodelta 2005 laaditut raportit, joiden avulla yhdistys tai säätiö raportoi toiminnastaan ja taloudestaan jäsenkunnalle ja muille sidosryhmille.

Palkinto myönnetään PwC:n yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden ja yhteiskuntavastuun asiantuntijoiden sekä raadin luoman ja vahvistaman kriteeristön perusteella. Päätöksen palkinnon saajasta tekee PwC:n ulkopuolinen raati, jonka kokoonpano on seuraava:

Birgitta Kantola, raadin puheenjohtaja
Martin Granholm
Matti Honkala
Johannes Koroma
Liisa Ollila

Kilpailun tulokset julkistetaan lokakuussa järjestettävässä palkintojenjakotilaisuudessa.


PricewaterhouseCoopers tarjoaa tilintarkastusta, verokonsultointia ja neuvontapalveluita yli 130 000 hengen voimin 148 maassa. Suomessa palveluksessamme työskentelee yli 600 henkeä 11 paikkakunnalla. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa maailmanlaajuisen PricewaterhouseCoopers-organisaation jäsenyrityksiin, joista jokainen on itsenäinen juridinen yhtiönsä.


Yhteystiedot
yhteiskuntavastuujohtaja
Sirpa Juutinen
puh.  (09) 2280 1815
partneri
Johanna Perälä
puh.  (09) 2280 1347

© 2006-2008 PricewaterhouseCoopers. All rights reserved. PricewaterhouseCoopers refers to the network of member firms of PricewaterhouseCoopers International Limited, each of which is a separate and independent legal entity.
Accessibility information Skip navigation Countries online