Helsinki kymmenenneksi kiinnostavin kiinteistömarkkina

Moskova nousi kiinteistösijoittajien suosikiksi

Lehdistötiedote 11.3.2008

Urban Land Instituten (ULI) ja PricewaterhouseCoopersin (PwC) julkaiseman Emerging Trends in Real Estate® Europe 2008 -tutkimuksen mukaan Helsinki kiinnostaa yhä kansainvälisiä kiinteistösijoittajia. Raportista on myös tulkittavissa, että USA:n subprime-kriisi ei ole merkittävästi horjuttanut sijoittajien optimismia.

Vuosi 2007 oli merkittävä kiinteistösijoittamisen kasvun vuosi Suomessa. Sijoittajat ovat edelleen optimistisia etenkin Pohjoismaiden markkinoiden osalta. Luottavaisuus pohjautuu Pohjoismaiden hyvään taloudelliseen kasvuun, maltilliseen inflaatioon ja hyvään työllisyystilanteeseen.

- Helsinki on perusteiltaan terve alue sijoituskohteena, etenkin hotellien ja toimistokäyttöön tarkoitettujen arvokiinteistöjen osalta. Toisaalta Helsinki – samoin kuin Tukholma – on pudonnut neljä sijaa viime vuodesta sekä sijoitus- että kiinteistökehityskohteena. Tässäkin korostuu Suomen syrjäinen asema. Kun markkinoita koettelee luottokriisi, arvioidaan kriittisesti ensin reuna-alueita, kertoo PwC:n kiinteistöalan asiantuntija Eero Kivi kertoo.

Moskova valikoitui sijoittajien suosikkikohteeksi Istanbulin yltäessä tutkimuksessa toiseksi. Sijoittajat odottavat näiltä kehittyviltä markkinoilta korkeamman riskin vastapainoksi merkittäviä tuottoja. Moskovassa on vastaajien mukaan huomattavaa pulaa hyvistä, moderneista toimistotiloista. Hyvää vauhtia kasvavalla vähittäiskaupan sektorilla on myös jatkuvaa tarvetta liiketiloille.

Uudet markkinat haastavat vanhan Euroopan

Viime vuonna listan kärjessä ollut Pariisi putosi tutkimuksessa nyt sijalle viisi. Kiinteistösijoittajien pitkäaikainen suosikkikaupunki Lontoo menetti eniten sijoitustaan pudoten sijalta 2 sijalle 15. Syynä ovat talouden heikentyneet näkymät, jotka peilaavat USA:n talouden tilannetta. Lontoon heikkoon sijoitukseen vaikuttavat vähentynyt kuluttaminen ja lisääntynyt velkaantuminen, laskevat asuntojen hinnat ja rahoitusalan vaikeudet. Kärkikymmenikön muutokset heijastavat sijoittajien halua hajauttaa sijoituksiaan ja siirtyä ”vanhasta Euroopasta” uusille markkinoille.

- Tutkimus osoittaa, että globalisoitumisen myötä Euroopan markkinoista on tullut herkempiä muualla maailmassa tapahtuville talouden käänteille, Kivi kertoo. Toisaalta vastaajien luottavaisuus Euroopan markkinoihin kuvastaa kiinteistömarkkinoiden paikallisuutta. Uskommekin, että suurin osa Euroopan kiinteistömarkkinoista kestää laskusuhdanteen, sillä markkinoiden perusteet ovat kunnossa ja talouden odotetaan jatkavan kohtuullista kasvua.

Lähi-idän ja Afrikan markkinoiden painoarvo on yritysten näkökulmasta nousemassa yhä suuremmaksi ja samalla niiden kiinnostavuus kasvaa kiinteistösijoittamisen osalta. Muun muassa Abu Dhabi ja Dubai nähtiin tutkimuksessa kiinnostavina tulevaisuuden markkinoina.

Kiinnostavimmat kiinteistömarkkinat tutkimuksen mukaan:

1. Moskova
2. Istanbul
3. Hampuri
4. München
5. Pariisi
6. Lyon
7. Frankfurt
8. Tukholma
9. Berliini
10. Helsinki

Emerging Trends in Real Estate® Europe 2008 -raportti
Urban Land Instituten ja PricewaterhouseCoopersin yhteistyönä julkaisema Emerging Trends in Real Estate® Europe 2008 -tutkimus toteutettiin viidennen kerran. 27 Euroopan maata kattavaa tutkimusta varten haastateltiin lähes 500 kiinteistöalan johtavaa asiantuntijaa.

Tilaa raportti julkaisutilauslomakkeellamme.

PricewaterhouseCoopers-ketjuun kuuluvat jäsenyritykset (www.pwc.com) tarjoavat tilintarkastusta, verokonsultointia ja neuvontapalveluja. Ketjun yrityksissä työskentelee yli 146 000 henkilöä 150 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa PricewaterhouseCoopers International Limited -jäsenyritysten muodostamaan ketjuun, jonka jokainen jäsenyritys on itsenäinen juridinen yhtiö.


Yhteystiedot
Eero Kivi
Real Estate Leader
puh.  (09) 2280 1934

© 2008 PricewaterhouseCoopers. All rights reserved. PricewaterhouseCoopers refers to the network of member firms of PricewaterhouseCoopers International Limited, each of which is a separate and independent legal entity.
Accessibility information Skip navigation Countries online