Lehdistötiedote 1.11.2006
Johtavat suomalaiset neuvonantajat toivovat kuntien katsovan asukkaiden etua kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa
PricewaterhouseCoopers (PwC) Oy ja Pöyry ovat käynnistäneet yhteistyön kunta- ja palvelurakenteeseen liittyvien hankkeiden osalta. Yhteistyön taustalla on PwC:n osaamisen hyödyntäminen julkisen sektorin eri osa-alueiden toiminnan kehittämisessä ja Pöyryn vankka tekninen osaaminen.
- Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa tarvitaan uudenlaista osaamista ja innovatiivisia ratkaisuja. Uskomme, että paikallistason kuntaosaamisen lisäksi PwC:n ja Pöyryn kansainvälisestä kokemuksesta ja yritystoiminnan osaamisesta on kunnille suurta hyötyä vietäessä puitelakia käytäntöön. Kuntien suurena haasteena on tuottavuuden kehittäminen niin rakenteiden kun yhteistyön avulla, kertoo johtaja Aatos Hallipelto PwC:ltä.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on luoda kuntien vastuulla oleville palveluille riittävän vahva rakenteellinen ja taloudellinen perusta, jotta palvelujen järjestäminen ja tuottaminen on turvattu myös tulevaisuudessa. Samanaikaisesti palveluiden laatu ja vaikuttavuus, saavutettavuus ja tehokkuus sekä teknologinen kehittäminen otetaan huomioon.
- Kuntasektori on nykyhistorian suurimman mahdollisuutensa edessä. Asukkaat ovat toimineet ilman kuntarajoja kaupunkiseuduilla jo vuosien ajan asumisen, liikenteen, työssäkäynnin ja yksityisten palvelujen osalta – nyt on kuntien vuoro. PwC:n ja Pöyryn yhteistyö mahdollistaa kokonaisvaltaisten ratkaisujen tarjoamisen kuntien ja niiden asukkaiden hyväksi, kertoo Pöyry Environment Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Kaija.
Lisätietoja:
Julkisen sektorin toimialajohtaja Aatos Hallipelto, PricewaterhouseCoopers Oy, puh. 040 501 0391
Toimitusjohtaja Jyrki Kaija, Pöyry Enviroment Oy, puh. 050 564 0730.
PricewaterhouseCoopers tarjoaa tilintarkastusta, verokonsultointia ja neuvontapalveluita yli 130 000 hengen voimin 148 maassa. Suomessa palveluksessamme työskentelee yli 600 henkeä 11 paikkakunnalla. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa maailmanlaajuisen PricewaterhouseCoopers-organisaation jäsenyrityksiin, joista jokainen on itsenäinen juridinen yhtiönsä.
Pöyry on globaali energia-, metsäteollisuus- sekä infrastruktuuri- ja ympäristöaloihin keskittynyt konsultointi- ja suunnitteluyritys. Pöyryn vuotuinen liikevaihto on noin 600 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 6000 asiantuntijaa.