PricewaterhouseCoopers Oy:n liikevaihto kasvoi lähes 13 prosenttia

PricewaterhouseCoopers Oy:n liikevaihto kasvoi 30.6.2007 päättyneellä tilikaudella 12,8 prosenttia 74,2 miljoonaan euroon. Konsernin liikevoitto oli 2,1 miljoonaa euroa, joka on 2,8 prosenttia liikevaihdosta.

Tilintarkastuspalveluiden liikevaihto kasvoi tilikaudella lähes suunnitelmien mukaisesti. Liikevaihto oli 45,4 miljoonaa euroa. Tarjouspyyntöjen määrä pysyi tilikaudella korkeana ja tarjousten työstämiseen käytettiin aikaisempaa enemmän aikaa.

Voimakkaimmin PwC:n liiketoiminta-alueista kasvoi neuvontapalvelut. Liikevaihto oli tilikaudella 15,4 miljoonaa euroa (edellisvuoden vertailukelpoinen liikevaihto oli 11,4 miljoonaa euroa). Yritysjärjestelyjä tehtiin kuluneen tilikauden aikana Suomessa ennätyksellisen paljon, mikä heijastui myös niihin liittyvien neuvontapalveluiden kysyntään. Myös liikkeenjohdon konsultointiin ja riskienhallintaan liittyvien neuvontapalvelujen kysyntä oli suurta.

Verokonsultointi vahvisti asemaansa tilikaudella. Liikevaihto kasvoi 13,3 miljoonaan euroon, mikä tarkoitti 17 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Kasvualueita olivat erityisesti henkilöverokonsultointi, siirtohinnoittelu ja yritysjärjestelyihin liittyvä verokonsultointi. Yritysjärjestelymarkkinoiden vilkkaus näkyi myös kasvaneena verokonsultointipalveluiden kysyntänä.

PwC:n henkilöstömäärä jatkoi tilikaudella kasvuaan, joskin hieman edellistä tilikautta maltillisemmin. Tilikauden päättyessä henkilöstön määrä oli 674. Miehiä oli 331 ja naisia 343. Henkilöstön keski-ikä oli tilikauden päättyessä 38 vuotta.

- Tulevaisuus näyttää yhä kiristyvästä kilpailusta huolimatta lupaavalta. Yleisen taloudellisen kasvun odotetaan lisäävän neuvontapalveluiden kysyntää erityisesti yritysjärjestelyiden ja julkisen sektorin palveluiden osalta, toteaa toimitusjohtaja Jan Holmberg. Myös verokonsultoinnin odotetaan vahvistavan asemaansa edelleen. Tilintarkastusmarkkinoiden kasvu on sen sijaan vaatimattomampaa kuin PwC:n muilla liiketoiminta-alueilla.


PricewaterhouseCoopers tarjoaa tilintarkastusta, verokonsultointia ja neuvontapalveluja yli 146 000 hengen voimin 150 maassa. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa maailmanlaajuisen PricewaterhouseCoopers-ketjun jäsenyrityksiin, joista jokainen on itsenäinen juridinen yhtiönsä.


Yhteystiedot
Jan Holmberg
Toimitusjohtaja
puh.  (09) 2280 1210 / 0500 500 417

© 2007-2008 PricewaterhouseCoopers. All rights reserved. PricewaterhouseCoopers refers to the network of member firms of PricewaterhouseCoopers International Limited, each of which is a separate and independent legal entity.
Accessibility information Skip navigation Countries online