Lehdistötiedote 23.5.2006
Maailmantalouden voimakas kasvu asettaa haasteita metsä-, paperi- ja pakkausteollisuudelle, joka on vahvasti riippuvainen raaka-aineista, työvoimasta ja energiasta. Kilpailu rajallisista resursseista nostaa teollisuuden valmistusprosesseihin tarvittavien materiaalien hintaa. Pohjoisen pallonpuoliskon sahat ja sellu- ja paperitehtaat kamppailevat kallistuvien polttoainehintojen kanssa. Lisäksi tuotantolaitokset ovat tavallisesti pienempiä, vanhempia ja tehottomampia kuin eteläisellä pallonpuoliskolla. Tämä koskee ennen kaikkea niitä paperitehtaita, jotka käyttävät ensisijaisesti uusiokuitua.
Tulokset selviävät PricewaterhouseCoopersin äskettäin toteuttamasta metsä-, paperi- ja pakkausalan yhtiöiden pääjohtajien haastatteluihin perustuvasta kyselytutkimuksesta, jonka tulokset esiteltiin PwC:n järjestämässä maailman metsä- ja paperiteollisuusalan konferenssissa Kanadan Vancouverissa.
- Nykyisillä hinnoilla polttoainekulut ovat metsäyhtiöiden tulosta merkittävimmin heikentävä tekijä, PwC:n globaaleista metsä-, paperi- ja pakkausalan toiminnoista vastaava johtaja Robert Barnden toteaa. Lähes kaikki kyselyyn osallistuneet alan pääjohtajat kertoivat käyttökustannusten nousseen huimasti polttoainekustannusten myötä. Polttoainehintojen nousu on vaikuttanut vähemmän brasilialaisiin tuottajiin, jotka käyttävät enemmän biopolttoaineita ja etanolia. Ruotsissa osa sahoista ja sellutehtaista on maailman tehokkaimpia, ja tuottajien mahdollisuudet karsia kustannuksia polttoaineen hinnannousun kompensoimiseksi ovat pienet.
Barndenin mukaan PwC:n toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuneet pääjohtajat mainitsivat alan keskeisiksi painopistealueiksi asiakkaiden säilyttämisen ja markkinaosuuksien puolustamisen. Eräs strategia asiakkaiden säilyttämiseksi on asiakkaiden liiketoimintaan perehtyminen ja toimiminen heidän yhteistyökumppaneinaan uusien tuotteiden kehittämisessä ja markkinoiden laajentamisessa, mikä koituu kummankin osapuolen hyödyksi.
Kyselyyn osallistuneilla pääjohtajilla oli erilaisia käsityksiä kehittyvistä markkinoista, kuten Kiinasta sekä Itä-Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maista. Kehittyvien markkinoiden metsäyhtiöiden tehtaat ovat uudempia, ja kuidun hinta ja työvoimakustannukset ovat tavallisesti alemmat. Osa perinteisten tuotantoalueiden kehittyneistä metsäyhtiöistä taistelee pysyäkseen mukana kilpailussa nykyisillä markkinahinnoilla. Joillakin kehittyvillä alueilla metsäyhtiöiden ongelmana on poliittinen epävakaus sekä infrastruktuuriin, kuljetuksiin ja kuidun saatavuuteen liittyvät ongelmat. Pääjohtajat näkivät maailman kehittyvät markkinat hyvinä investointikohteina puutavaran, paperin, pakkausten ja kotitaloushyödykkeiden kasvavan kysynnän ansiosta.
Muita kyselytutkimuksen keskeisiä havaintoja:
- Pohjois-Amerikan metsäyhtiöiden odotetaan edelleen menettävän käyttöpuuresurssejaan.
- Fuusiot, yhtiökaupat ja alan vakauttaminen ovat tuottajien kannalta välttämättömiä kilpailukyvyn säilyttämiseksi.
- Yksityisestä pääomasta voi tulla nykyistä merkittävämpi pääoman lähde. Sen mukanaan tuoman tulosvastuun odotetaan johtavan myönteisiin muutoksiin. Metsäteollisuudelle tyypillinen pitkän aikavälin suunnittelu ei ehkä kuitenkaan sovellu yksityisen pääoman sijoittajille.
- Pääjohtajat pitivät kestävää ympäristökehitystä hyvin tärkeänä. Niihin alueisiin, joilla ympäristötietoisuus ja -hallinta on vähäistä, suhtauduttiin kielteisesti.
PwC haastatteli kyselytutkimuksessaan kaikkiaan 17:ää metsä,- paperi- ja pakkausalan yhtiöiden pääjohtajaa Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Venäjällä, Kiinassa, Intiassa ja Etelä-Afrikassa. Yleistä taloutta, kansainvälistä kilpailua, kehittyviä markkinoita, fuusioita ja yrityskauppoja, kestävää kehitystä, strategioita ja toimitusketjuja käsittävät tiedot kerättiin henkilökohtaisten haastattelujen ja puhelinhaastattelujen avulla.
Lisätietoja osoitteesta
www.pwc.com/forestconf06.
PricewaterhouseCoopers tarjoaa tilintarkastusta, verokonsultointia ja neuvontapalveluita yli 130 000 hengen voimin 148 maassa. Suomessa palveluksessamme työskentelee yli 600 henkeä 11 paikkakunnalla. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa maailmanlaajuisen PricewaterhouseCoopers-organisaation jäsenyrityksiin, joista jokainen on itsenäinen juridinen yhtiönsä.