Valtaosa yrityksistä tyytyväisiä ulkoistamisen mukanaan tuomiin hyötyihin

PricewaterhouseCoopersin tutkimus: Ulkoistaminen laajenee IT:stä strategisiin toimintoihin

Lehdistötiedote 6.7.2007

Ulkoistaminen on vakiinnuttanut asemansa yritysten tärkeänä strategisena osatekijänä. Ulkoistamismarkkinoilla menestyminen edellyttää kuitenkin uudenlaista kehitystä erityisesti asiakkaan ja palveluntarjoajan välisissä suhteissa. Tämä käy ilmi PricewaterhouseCoopersin kansainvälisestä ulkoistamistutkimuksesta, Outsourcing Comes of Age: The Rise of Collaborative Partnering (Ulkoistamisesta kohti toimivaa kumppanuutta).

Valtaosa (87 %) kyselyyn vastanneista asiakasyritysten edustajista oli sitä mieltä, että ulkoistamisen mukanaan tuomat hyödyt ovat olleet niiden tavoitteiden mukaisia, jotka he ovat liiketoimintasuunnitelmassaan asettaneet. Ulkoistamista pidetään niin keskeisenä toimintatapana, että 91 prosenttia asiakasyritysten edustajista ilmoitti tekevänsä ulkoistuspäätöksiä myös tulevaisuudessa – riippumatta siitä, olivatko he täysin tyytyväisiä tähänastisten ulkoistamisratkaisujensa tuloksiin vai eivät.

”Ulkoistaminen on edelleen päivän sana, mutta ulkoistamisen pelisäännöt ovat muuttuneet", Jan Bäckström PwC:ltä toteaa. ”Ulkoistaminen lisääntyy vauhdilla, markkinat muuttuvat ja perinteisten ulkoistamisratkaisujen tilalle tulevat vähitellen useamman toimittajan multisourcing-mallit ja yhteisyritykset sekä best of breed -järjestelyt eli markkinoiden parhaiden tuotteiden ja palvelujen yhdistelmät. Näiden laajojen suhdeverkostojen hallinta edellyttää entistä enemmän avoimuutta ja luottamusta, tehokkaampaa viestintää ja aitoa vastavuoroisuutta. Tässä toimintaympäristössä menestyminen riippuu ennen kaikkea asiakkaan ja palveluntarjoajan kyvystä kehittää keskinäistä suhdettaan vastapuolisuhteesta yhteistyösuhteeksi ja toimitussuhteesta kumppanuussuhteeksi.”

PwC:n kyselyn tulokset osoittavat, että yhteistyö tuottaa konkreettisia hyötyjä. Ulkoistamisen asiantuntijoiksi luokitellut yritykset (jotka olivat saavuttaneet kaikki ulkoistamiselle asettamansa tavoitteet) arvioivat omien palveluntarjoajiensa yhteistyökyvyn paremmaksi kuin ulkoistamista vielä opettelevat yritykset (jotka olivat saavuttaneet ulkoistamiselle asettamansa tavoitteet vain osittain). 81 prosenttia ulkoistamisen asiantuntijoista oli sitä mieltä, että heillä on vilpittömät ja avoimet liikesuhteet palveluntuottajiensa kanssa, kun taas ulkoistamista opettelevien yritysten edustajista vain 62 prosenttia ajatteli näin.

Vaikka valtaosa ulkoistamisratkaisuista liittyykin toistaiseksi IT-toimintoihin, ulkoistettujen toimintojen kirjo laajenee nopeasti myös liiketoiminnan strategisiin osa-alueisiin, kuten tuotantoon, ydintuotteiden ja palvelujen toimittamiseen sekä innovaatioihin ja tutkimus- ja kehitystoimintaan. Näihin toimintoihin liittyvien ulkoistamisratkaisujen odotetaan yleistyvän seuraavien viiden vuoden aikana. Innovaatio-, tutkimus- ja kehitystoimintoja ulkoistetaan erityisesti media-, tietoliikenne- ja IT-alalla. Tämä johtuu todennäköisesti kovan kilpailun aiheuttamista paineista, jolloin kaikki mahdolliset uudet ideat ja tulonlähteet pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti.

Tutkimusmenetelmä

Raportissa kerrotaan PricewaterhouseCoopersin vuonna 2007 toteuttaman kansainvälisen ulkoistamiskyselyn keskeiset tulokset. Tutkimuksessa vertaillaan ulkoistamispalveluja ostavien ja tarjoavien yritysten kokemuksia ja mielipiteitä eri puolilla maailmaa. Kyselyyn vastasi yhteensä 292 henkilöä.


PricewaterhouseCoopers tarjoaa tilintarkastusta, verokonsultointia ja neuvontapalveluita yli 140 000 hengen voimin 149 maassa. Suomessa palveluksessamme työskentelee yli 650 henkeä 11 paikkakunnalla. Nimi PricewaterhouseCoopers viittaa maailmanlaajuisen PricewaterhouseCoopers-organisaation jäsenyrityksiin, joista jokainen on itsenäinen juridinen yhtiönsä.


Yhteystiedot
Jan Bäckström
puh.  (09) 2280 1895 / 040 721 4484

© 2007-2008 PricewaterhouseCoopers. All rights reserved. PricewaterhouseCoopers refers to the network of member firms of PricewaterhouseCoopers International Limited, each of which is a separate and independent legal entity.
Accessibility information Skip navigation Countries online