|
PricewaterhouseCoopers haluaa olla mukana kannustamassa yhdistyksiä ja säätiöitä raportoimaan läpinäkyvästi ja laadukkaasti. Palkitsemme hyvät raportoijat vuosittain positiivisella julkisuudella ja 15 000 eurolla.
Kilpailun tavoitteena on kannustaa yhdistyksiä ja säätiöitä raportoimaan läpinäkyvästi ja laadukkaasti. Kilpailu on tarkoitettu yhdistyksille ja säätiöille, jotka hankkivat varoja julkisin keräyksin, saavat testamentteja ja lahjoituksia tai käyttävät julkisia varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin. |
|
Vuoden 2008 arvioinnin kohteena ovat vuodelta 2007 laaditut raportit, joiden avulla yhdistys tai säätiö raportoi toiminnastaan ja taloudestaan sidosryhmilleen.
Palkinto myönnetään PwC:n yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden ja yhteiskuntavastuun asiantuntijoiden laatiman sekä kilpailun raadin vahvistaman kriteeristön perusteella. Päätöksen palkinnon saajasta tekee PwC:n ulkopuolinen raati, jonka kokoonpano vuonna 2008 on seuraava:
Johannes Koroma, puheenjohtaja
Martin Granholm
Matti Honkala
Birgitta Kantola
Liisa Ollila.