|
PricewaterhouseCoopers haluaa olla mukana kannustamassa kolmannen sektorin toimijoita raportoimaan läpinäkyvästi ja laadukkaasti. Palkitsemme hyvät raportoijat vuosittain 15 000 eurolla. Kilpailusarjoja oli vuonna 2007 kaksi: isot yhdistykset ja säätiöt sekä pienet yhdistykset ja säätiöt.
Suurten yhdistysten ja säätiöiden sarjan voitti vuonna 2007 Sininauhaliitto ja pienten yhdistysten ja säätiöiden sarjan Zimbabwen AIDS-Orvot.
|
|
Raati antoi lisäksi kunniamaininnan suurten yhdistysten ja säätiöiden sarjassa
Folkhälsanille ja pienten yhdistysten ja säätiöiden sarjassa Jyväskylän Sotainvalidien Asuntosäätiölle.
Palkinto myönnettiin PwC:n yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden ja yhteiskuntavastuun asiantuntijoiden sekä raadin luoman ja vahvistaman kriteeristön perusteella. Päätöksen palkinnon saajasta teki PwC:n ulkopuolinen raati, jonka kokoonpano vuonna 2007 oli seuraava:
Johannes Koroma, raadin puheenjohtaja
Sari Baldauf
Martin Granholm
Matti Honkala
Birgitta Kantola
Liisa Ollila